Se meni ohi kuin salama. Billot pääsi tasapainoon. Hän hymyili hirveää hymyä. Sitten hän lähti liikkeelle, hirsi kainalossa, ja astui verkkaisin, mutta lujin askelin kirkolle päin.
Olisi voinut sanoa, että siinä liikkui vanhanajan muurinsärkijä, jommoisella Aleksanterit, Hannibalit ja Cæsarit puhkoivat muureja.
Hän pysähtyi hajareisin kirkonoven eteen ja tuo peloittava kone alkoi toimia.
Ovi oli tammilankuista, lukot, salvat, saranat raudasta.
Kolmannella iskulla lukot, salvat ja saranat murtuivat. Tammiovi vääntyi raolleen.
Billot pudotti hirren maahan.
Neljä miestä tarttui siihen ja työläästi he jaksoivat kantaa sen paikalle, mistä Billot oli sen ottanut.
»Nyt, herra pormestari», sanoi Billot, »sijoittakaa vaimorukkani ruumisarkku kuoriin, vaimo-rukkani, joka ei ole milloinkaan tehnyt kenellekään pahaa, ja sinä, Pitou, haet paikalle vahtimestarin, suntion, lukkarit ja poikakuoron. Minä käyn noutamassa papin.»
Pormestari opastutti ruumisarkun kuoriin. Pitou lähti hakemaan lukkareita, kuoripoikia, vahtimestaria ja suntiota. Hän otti mukaansa luutnantti Désiré Maniquetin ja neljä miestä siltä varalta, että tapaisi uppiniskaisia. Billot lähti apotti Fortierin asunnolle päin.
Monet miehet halusivat seurata häntä.