Joukkoa hämmästytti tuon miehen rohkeus ja se tuntui kunnioittavan häntä nimenomaan hänen rohkeutensa takia. Kuullessaan melua vaunujen taholta Billot, joka ratsasti saattueen etunenässä, kääntyi taakseen ja tunsi Charnyn.
— Ah! — jupisi hän. — Olen mielissäni, ettei hänelle ole mitään tapahtunut. Mutta tuho perii sen mielettömän, joka nyt yrittää samaa, sillä ihan varmaan hän saa sen hengellään maksaa.
Sainte-Menehouldiin saavuttiin kehon lähetessä kahta iltapäivällä.
Lähtöyön unettomuus, seuraavan yön väsymys ja mielenliikutus rasittivat kaikkia ja etenkin kruununprinssiä. Sainte-Menehouldiin tultaessa lapsirukka oli kauheassa kuumeessa.
Kuningas määräsi pysähdyttäväksi.
Valitettavasti kaikista matkan varrella sivuutetuista kaupungeista Sainte-Menehould oli pahimmin kiihtynyt tätä kovaonnista perhettä kohtaan, jota nyt raahattiin vankina.
Kuninkaan määräyksestä ei siis piitattu nimeksikään ja Billot antoi vastamääräyksen: vaunujen hevoset oli vaihdettava.
Häntä toteltiin.
Kruununprinssi itki ja kysyi nyyhkytystensä lomasta:
»Miksei minua riisuta ja panna nukkumaan hyvään vuoteeseeni, koska kerran olen sairas?»