Kuningatar ei voinut pidättää voihkaisua ja hänen ylpeytensä murtui hetkeksi.
Hän nosti käsivarsilleen kyynelehtivän nuoren prinssin, näytti häntä, koko ruumis väristen, kansalle ja sanoi:
»Ah, herrat, säälikää tätä lasta ja pysähdyttäkää!»
Mutta hevoset olivat jo valjaissa.
»Matkaan!» komensi Billot.
»Matkaan!» kertasi väkijoukko.
Ja kun tilanhoitaja sivuutti vaununikkunan mennäkseen jälleen joukon etupäähän, huudahti kuningatar hänelle:
»Ah, hyvä herra, sanon teille toistamiseen, ettei teillä varmaankaan ole lasta!»
»Ja minä, madame, minä puolestani toistan», vastasi Billot, katse ja ääni synkkänä, »että minulla on ollut, muttei ole enää!»
»Tehkää siis mitä haluatte», sanoi kuningatar, »te olette nyt väkevämmällä puolella. Mutta varokaa, ei ole toista ääntä, joka huutaa onnettomuutta korkeammalle kuin lasten heikko ääni!»