»Isidor-rukka!» — mutisi hän.
Ja hän painoi kädellä rintaansa todetakseen, että hänen nuttunsa taskussa olivat yhä herttua de Choiseulin hänelle tuomat paperit, jotka oli löydetty hänen veljensä vaatteista ja jotka hän oli päättänyt lukea ensimmäisenä rauhallisena hetkenään ja lukea hartaasti kuin testamenttia lukisi.
Nuorten tyttöjen jälkeen, joita kuninkaallinen prinsessa syleili kuin sisaria, tulivat esille niiden vanhemmat. Ne olivat miltei kaikki, kuten olemme jo maininneet, joko arvokkaita porvareita tai vanhoja ylimyksiä. He tulivat arkoina ja pyysivät nöyrästi annonosoitusta saada tervehtiä onnettomia hallitsijoitaan. Kuningas nousi, kun he kulkivat ohi, ja kuningatar sanoi heille herttaisimmalla äänellään:
»Astukaa esille!»
Oltiinko Châlonsissa? Oltiinko Versaillesissa? Olivatko vangit tosiaankin nähneet pari tuntia sitten poloisen de Dampierren murhattavan silmiensä edessä?
Puolen tunnin perästä Charny tuli takaisin.
Kuningatar oli nähnyt hänen poistuvan, kuningatar näki hänen tulevan, mutta terävinkään katse ei olisi voinut lukea hänen kasvoistaan, mikä vaikutus tällä poistumisella ja palaamisella oli hänen sydämeensä.
»No?» kysyi kuningas kumartuen Charnyyn päin.
»Niin, sire», vastasi kreivi, »kaikki on hyvällä tolalla.
Kansalliskaarti tarjoutuu saattamaan teidän majesteettinne huomenna
Montmédyyn.»
»Oletteko siis päättäneet jotakin?»