»Olemme, sire, huomattavimpien päällikköjen kesken. Huomenna ennen lähtöä kuningas pyytää päästä messuun. Tätä pyyntöä ei voida evätä teidän majesteetiltanne, sillä huomenna on juhlapäivä. Vaunut odottavat kuningasta kirkon portin edessä. Kirkosta poistuttuaan kuningas astuu vaunuihin, eläköön-huudot kajahtavat ja niiden aikana kuningas antaa määräyksen kääntää ohjakset ja suunnata matkan Montmédyyn.»
»Hyvä on», sanoi Ludvig XVI. »Kiitos, herra de Charny. Ellei tästä huomiseen mitään erikoista tapahdu, me teemme neuvojenne mukaan… Mutta menkää nyt levolle, te ja toverinne, te kaipaatte sitä kipeämmin kuin me.»
Kuten helposti käsittää, nuorten tyttöjen, kunnon porvarien ja kelpo aatelismiesten vastaanotto ei vienyt kovin paljon aikaa. Kuningas ja kuninkaallinen perhe vetäytyivät suojiinsa kello yhdeksältä.
Kun he siirtyivät huoneistoonsa, näkivät he ovensa edessä vartioston, joka muistutti kuninkaalle ja kuningattarelle, että he olivat yhä vankeja.
Mutta tämä vartiosto teki heille kunniaa.
Siitä täsmällisestä liikkeestä, jolla tämä vangitulle kuninkaalle tehty kunnia suoritettiin, kuningas tunsi erään vanhan soturin.
»Missä olette palvellut, hyvä ystävä?» kysyi hän vahtisotilaalta.
»Ranskan kaartissa, sire», vastasi tämä.
Toivonkipinä, joka sammuu heti
»Silloin minua ei kummastuta nähdä teidät täällä», sanoi kuningas kuivasti.