»Kas niin, kaikki käy hyvin!» virkkoi toiselta parvekkeelta toiselle
Ludvig XVI Marie-Antoinettelle.
Marie-Antoinette loi katseen taivaalle, muttei vastannut mitään.
Tällöin kirkonkellon kumahdus ilmoitti, että kirkon ovi oli avattu.
Samalla hetkellä Charny koputti keveästi ovelle.
»Hyvä on», sanoi kuningas. »Olen valmis, herra kreivi.»
Charny silmäili pikaisesti kuningasta. Tämä oli tyyni, miltei luja. Hän oli kärsinyt niin paljon, että olisi voinut sanoa hänen hukanneen näihin kärsimyksiin tahtonsa häälyväisyyden.
Vaunut odottelivat portilla.
Kuningas, kuningatar ja kuninkaallinen perhe astuivat vaunuihin, joita ympäröi yhtä sankka väkijoukko kuin edellisenä iltanakin, mutta sensijaan että olisi häväissyt vankeja tämä joukko anoi sanaa, katsetta, tunsi itsensä onnelliseksi, kun sai koskettaa kuninkaan nutun liepeitä, ylpeäksi kun sai suudella kuningattaren hameen helmoja.
Kolme upseeriamme asettuivat istuimelleen.
Ajuri sai määräyksen ajaa kirkon eteen ja tämä totteli vastaan hangoittelematta.