Ja rippileipäastia kädessä hän astui alttarilta ja siunasi ohi kulkiessaan kuninkaan ja kuninkaallisen perheen.

Nämä taivuttivat päänsä ja papin sydämessä muovautuneeseen toivomukseen he vastasivat kuiskaten: »Aamen.»

Sitten he lähtivät kirkon ovelle.

Kaikki, jotka olivat olleet heidän kanssansa kuuntelemassa messua, polvistuivat heidän kulkiessaan ohitse. Huulet liikkuivat, vaikkei ääntä lähtenyt, mutta oli helppo arvata, mitä nämä mykät huulet rukoilivat.

Kirkon portilla nähtiin kymmenkunta kaartilaista ratsun selässä.

Rojalistinen saattue alkoi saada valtavat mittasuhteet.

Ja silti oli ilmeistä, että talonpojat tylyllä tahdollaan, aseillaan, jotka tosin olivatkin vähemmän murhaavat kuin kaupunkilaisten aseet — yhdellä kolmanneksella oli pyssyt, lopuilla viikatteet ja keihäät — oli ilmeistä, että talonpojat voisivat ratkaisevalla hetkellä painaa vaakakuppia kohtalokkaalla tavalla.

Charny ei siis ollut suotta peloissaan, kun hän kumartui kuninkaaseen päin, jonka ohjeita odotettiin, ja sanoi häntä rohkaistakseen:

»Kas niin, sire!»

Kuningas oli tehnyt päätöksensä.