Hän arvasi lisäksi, mitä Barnave paraikaa hautoi mielessään.
Viisi kuusi kertaa sen neljännestunnin kuluessa, jonka Barnave oli istunut kuningatarta vastapäätä, nuori kansanedustaja oli kääntynyt silmäilemään siekailemattoman tarkasti vaunujen etuistuimella olevaa kolmea miestä ja joka kerta hänen katseensa oli siirtynyt entistä tylympänä ja vihamielisempänä kuningattareen.
Barnave tiesi, että yksi noista kolmesta miehestä — mutta kuka? sitä hän ei tiennyt — oli kreivi de Charny. Ja huhu tiesi kertoa, että kreivi de Charny oli kuningattaren rakastaja.
Barnave oli lemmenkade. Selittäköön, ken taitaa, tämän tunteen nuoren miehen sydämessä, mutta niin vain oli laita.
Sen kaiken kuningatar arvasi.
Ja kun hän oli sen arvannut, tunsi hän itsensä ylen voimakkaaksi. Hän tunsi vastustajansa rautapanssarin heikon kohdan. Täytyi vain osata iskeä ja iskeä paikalle.
»Hyvä herra», sanoi hän kuninkaalle, »kuulitteko, mitä saattueen johtaja sanoi?»
»Sanoi mistä, madame?» kysyi kuningas.
»Kreivi de Charnysta.»
Barnave hätkähti.