— Kostaa ja vapauttaa maamme! vastasivat kaikki kolme miestä.
— Jättäkäät veikkoset sekä kosto että Kansan vapauttaminen Jumalan halttuun, sanoi Wilhelmi, se on Hänen työnsä.
— Mutta mitäs hän on jättänyt meidän tehtäväksi? Rukoilla ja kärsiä, ne on aineet, jotka saattavat aikanansa koston pahalle.
— Ei hyvä Wille, ei se kelpaa, että sinä, joka niin tarkka ja uhkea joutsi-mies olet, vastailet kuitenkin kuin munkki, koska sinua puhutellaan niinkuin tavallista vapaata kansalaista.
— Jumala on luonut vuoret hirveä ja mäki-vuohta varten, ja mäki-vuohen (filon) ja hirven ihmistä varten. Ja sentähden on Hän antanut nopeuden eläimelle ja nerokkuuden ampujalle. Te petytte siis, Waltter Fürst, kutsuissanne minua uhkeaksi joutsi-mieheksi, joka en ole muu kuin kunnotoin ampuja parka.
— Noh hyvästi Wille, mene' rauhaan!…
— Jumala olkoon teidän kansanne, veljeni!
Wilhelm meni tiehensä. Miehet katsoivat vielä kau'an hänen jälkeensä, siksi kuin hän ensimmäisessä tien käännöksessä katosi heidän silmistänsä.
— Eipä nä'y olevan häneenkän luottamista, sanoi Werner Stauffaher, ja kuitenkin olisi hänestä ollut hyvä apu. Jumala on näköjään jättänyt maamme vapauttamisen yksinään meidän haltuumme. Kiitos olkoon Herralle! Koskas me tartumme asiaan käsiin? kysyi Melhtali. Minulla on kiiru… omat silmäni itkevät ja isäni vuotavat verta…
— Me olemme jok' ainua eri kihlakunnasta; sinä Werner olet Sveitsistä; toi Melhtali Unterwaldista ja minä Urista. Walitkaamme kukin ystävistämme kymmenen uskottua miestä; ja kokoutukaamme sitten Rütliin… Luojalla on voimaa tehdä, mitä tahtoo, ja kolmekymmentäki, hänen teitänsä noudattamaa miestä, saavat kyllä Hänen avulla niin paljon aikaan kuin koko sotajoukko…