— Noh etkös voisi ottaa minua kanssasi?
— Se on myös mahdotoin.
— Niin mene' sitten!
Konrad katsahti vaimoansa silmiin. Epäiletkös sinä jotakin minusta? kysyi hän. Rosa nyhähti suruisesti. Ei, ei se ole mahdollista, sanoi hän, Konrad, varmaanki on jotain tapahtunut, jotas salaat minulta.
— Kenties ei ole minulla syytä pel'ätäkän, virkki Rosa huo'aten.
— Mitäs sulla olisi juuri pel'ättävääkän täällä kylässä, sukulaisten ja ystävien keskellä?
— Tunnethan sinä, Konrad, meidän nuorta herraa?
— Tunnen kyllä, vastasi toinen mulistain filmiään; mitäs sitten? — Hän näki minua Alzellissa, ennen kuin vaimoksesi tulin.
— Ja rakastui sinuun? kiljasi Konrad puristellen nyrkkiänsä ja katsellen vaimoansa tuimilla silmin.
— Hän sanoi minulle sen.