— Jo ennen?
— Ja, mutta minä unhotin sen; vaan eilen kohtasin minä hänen tiellä
Stantsiin, ja hän sanoi minulle sitä samaa.
— Hyvä, hyvä! sanoi Konrad itsekseen. Sen hävyttömiä herroja! te etten tyydy rakkauteeni isänmaatani kohtaan, vaan te tahdotte että minä sen ohessa alʼan vihaata teitä! mutta ko'olkaa vaan uusia vikoja päällenne, sillä koston hetki on läsnä!
— Ketä sinä niin uhkailet? kysyi Rosa. Muista, Konrad, että hän on meidän päällysmies!
— Hän on tosin herra ja päällysmies käskyläistensä, renkiensä ja orjainsa ylitse, mutta minä, Rosa, minä näetsen olen vapa mies, Stantsin kaupungin kansalainen, herra maani ja taloni ylitse, ja vaikk' en minä ole mikään riitoin ratkaisia ja tuomari, niinkuin hän, on minulla kuitenkin vapaus puolustaa itseäni ja hankkia oikeutta Lain ja asetusten jälkeen.
— Nä'etsen nyt Konrad, olihan minulla syy pelätä?
— Ja.
— Ethän sinä siis jätä minua?
— Mitä minä kerran luvannut olen, sen tahdon minä täyttää.
— Noh otathan minut myötäsi?