— Johan minä sanoin sinulle kerran, että se on mahdotoin.
O hyvä Jumalani! huo'ahti Rosa.
— Kuuleppas nyt, sanoi Konrad lauhtuneempana; kenties me syyttä pelkäämme; minä en ole kellenkään virkkanut lähteväni pois kotoa; sitä lukua ei siis kukaan tiedä sitä. Minä en ole kau'emmin pois kotoa kuin huomiseen puoleen päivään asti. Minut arvellaan siis olevan luonasi, eikä sinulle mitään hätää tapahdu.
— Suokoon hyvä Isä, että niin olisi!
Konrad syleili Roosaa ja meni matkaansa.
Kohtaus-paikka oli, niinkuin jo sanoimme, Rütlissä; ei yhtään kutsutuista puuttunut.
Tässä vähässä puilta ja pensailta piiritetyssä laaksossa, Seelis-vuoren juurella, tapahtui yöllä, 17 p. Marras-kuuta v. 1307, se kaikkein kummalisin kohtaus maan päällä, nimittäin niiltä kolmelta mieheltä vahvistettu liittolaisuus, jotka valalla vannoivat panna vaikka elämänsä altiksi, saadaksensa vapauden koko Kansakunnalle. — Waltter Fürst, Werner Stauffaher ja Melhtali, nostivat kätensä taivaaseen ja vannoivat sen Kaikkivaltiaan Jumalan edessä, jonka kädessä Kuninkaat ja Kansakunnat ovat, että elää ja kuolla veljeinsä edestä, yhteisesti kärsiä ja kantaa kaikki vaivat ja vastukset, kuin heitä tässä aiheessaan kohtaajaisi, mutta ettei tehdä pienintäkään vääryyttä kellenkään, arvossa pitää ja puollustaa Habspurin reivin oikeuksia ja omaisuuksia, ei tehdä keisarin voudeillekan mitään pahaa, vaan ainoasti tehdä loppu heidän julmuudellensa; sitten rukoilivat he Jumalata, jos muka tämä vala olisi Hänelle otollinen, Hän mahtasi sen jonkun ihmetyön kautta heille ilmoittaa. Samassa sanotaan kolme lähte-suonta ruvenneen ruiskuamaan näitten kolmen pää-liittolaisten jalkain juuressa.
[Nämät kolme lähdettä juoksevat vielä tänä päivänä niinkuin 500 vuotta takasin, ja matkalaiset käyvät niitä katsomassa; niiden sanotaan, vanhan ennustuksen jälkeen, vasta sillon kuivauvan, kuin Sveitsinmaa kadottaa vapautensa. Ensimmäinen vasemmalla kädellä on Waltter Fürstin, toinen Werner Stauffaherin ja kolmas Melhtalin. Silloin huusi koko seura: Kunnia olkoon Herralle! ja taas nostaen kätensä ylös, vannoivat he uudestaan vapauttaa maatansa. Tämän aiheen täyttäminen päätettiin tehtäväksi Uutta Joulua vasten v. 1308; päivän val'etessa erkanivat he toisistansa ja kukin heistä läksi kotiansa.]
Waikka Konrad kyllä kiiruhti, oli kuitenkin päivä puolessa, ennen kuin hän päästyään Dallenvylistä, näki kaukaa Wolffenschiessin kylän ja kylän tällä puolella olevan talonsa, jossa Rosa häntä odotti; kaikki tuntui olevan hiljaan. Tämän nähdessä heikkeni pelkonsa; sydämmensä ei enää niin kovin tykyttänyt ja hän seisahtiin vähän levätäksensä. Äkkiä tuntui hänestä, kuin olisi tuuli hymissyt hänelle nimeänsä korviin. Hän vavahti ja alkoi taas kiiruhtaa edespäin.
Wähän ajan perästä kuuli hän toistasesti äänen huutavan hänen nimeänsä. Hän kauhistui, sillä ääni oli valittavainen ja hän arveli siinä tuntevansa Roosan äänen. Tämä kuului maantieltä, ja hän alkoi siis juosten kiiruhtaa kylään.