Tuskin harppasi hän parikymmentä askelta, kuin hän äkkäsi erään vaimon hajalla hapenin juoksevan vastaansa, ja joka nähtyään Konraadin huusi häntä nimeltänsä, viimen voimien rau'ettua lankesi se maahan keskelle maantietä. Yhdessä hyppäyksessä oli Konrad hänen luonansa. Hän tunsi Rosan.
— Miten kanssasi on laita, kultani? kysyi hän.
— Pa'etkaamme, pa'etkaamme! sihisi Rosa henkästyneenä, kokein nousta seisalleen.
— Miksi meidän siis täytyy pa'eta?
— Siksi että hän tuli, sinun poisollessasi…
— Hän tuli!…
— Ja… sinun poisollessasi tuli hän, ollessani yksin kotona…
— Mitä vielä, puhu Luojan tähden pikemmin! Hän käski minua valmistamaan itsellensä saunaa…
— Sen hävytöin!… ja sinä tottelit?…
— Mitäs minä, kultaseni, taisin muuta tehdä… sitten alkoi hän minulle puhella rakkaudestansa ja tahtoi kaapata minua… ja silloin pakenin minä, huutaen sinua avukseni… minä olen juossut kuin mielipuoli ja nähtyäni sinun, raukenivat voimani niin että minä kaaduin kumoon, ikään kuin maa olisi letkahtanut altani.