Te oletta minun Wapahtajani, minun Jumalani!
Wapahtaja on, joka vuodatti verensä ihmisten edestä; Jumala on, joka lähetti minun avuksenne; rukoilkaat ja kiittäkäät Häntä, sillä jokainen tarvitsemme ettei Hän kasvojansa kääntä pois meistä.
Mutta vähintäkin täydytte tietää, ketä autatte.
Te olette vaarassa, en minä muuta tarvise tietää; tulkaa!
Konrad hyppäsi veneehen ja istutti Rosan sinne. Sill'aikaa veti outo erään vähäsen purjeen ylös, istahti perään ja laski veneen valloilleen. Paikalla läksi vene liikkeelle, keiskahdellen aaltoin päällitse ikään kuin ruuna ajajansa kannuksilta ja ääneltä intoutuneena. Tuskin kerkesivät pakolaiset kymmenkunnan askeleen päähän rannasta kuin jo joutsimiehetki siihen tulivat.
Te myöhästyitte, hyvät herrat, virkkoi outo pil'alla; ette nyt enää meitä kiini saa; mutta ei se ole vielä lopussa, sanoi hän kääntyen Konradin puoleen; käykää nuori mies pitkällenne veneen pohjalle; ettenkös näe, miten he jännittelevät joutsiansa? nuoli kulkee kiiruummin kuin parhainkaan vene tuuliais-päältä ajettuna. Käykää vaan pitkällenne, sanon minä. Konrad totteli. Paikalla kuului eräs sohina ilmassa; yksi nuolista pysähtyi mastoon kiini, toiset katosivat järveen.
Outo katseli rauhallisella kärkkäydellä nuolta, josta koko rautanen kärki oli uponnut puuhun.
Ja, ja, virkkoi hän itsekseen; metsissämme kasvaa kyllä vahvoja joutsipuita, ja jos käsi olisi tarkempi ampumaan ja silmä sihtaamaan, olisimme nyt epäilemättä heidän kehänänsä. Mutta eipä ole helppo sattua juoksevaa väkivuohta, lentävää lintua ja aaltosilla keikkuvaa venettä. Lymytkää vielä kerran, nuori mies, lymytkää! tuolta lentää uusi laukeama!
Tosin tarttuikin taas yksi nuoli perä mastoon, ja kaksi menivät purjeen läpi, jääden siihen rippumaan. Peränpitäjä katseli niitä ylenkatseella.
Nyt, sanoi hän Konraadille ja Rosalle, nyt voitte käydä istumaan veneen laudoille pystyyn, ikään kuin lystiä ajaessa, sillä ennen kuin he ennättävät laskea kolmannen laukauksen, olemme me jo niin kaukana, että nuolet eivät tapaa meitä; rautajänteinen joutsi taitaa ainoasti näin loitolle, kuin nyt olemme, tuoda surman; ja katsokaapas, jos minä valehtelen!