— He ovat minulle kaikki yhtä rakkaat.
— Mutta eikös niistä ole yhtään, jota rakastat ja hellit enemmin kuin muita?
Jos heistä joku olisi rakkaampi on se se kaikkein nuorin, sillä hän on kaikista pienin, ja tarvitsee niinmuodoin kaikkian enemmin minua, sillä hän on vasta seitsemännellä vuodella.
— Mikä hänen nimensä on?
— Waltter.
Gessler käänsiin samassa erään ratsastajan puoleen. ——— Mene Burgliin, sanoi hän hänelle, ja tuo tänne hänen poikansa, Waltter! [Sillä paikalla, kussa Wilhelmi Tellin talo oli, on nyt rakettu eräs vähänen kappeli, jonka seinillä on koko Wilhelmi Tellin ja Melhtalin tapaus kuvattuna.]
— Mitä varten, teidän armonne? Gessler viittasi ja sotamies läksi täyttä laukkaa ajamaan.
— Teillä on varmaanki sillä hyvä tarkoitus, hyvä herra, sanoi Telli, mutta mitäs teillä on lapseni kanssa tekemistä?
Kyllä sen saat nähdä, vastasi Gessler lyhyesti, kääntyen kansajoukon puoleen ja alkaen rauhassa puhella myötänsä tulleiden sotamiesten kanssa. Mutta Wilhelmi seisoi ääneti paikallaan hätähiki päässä, silmät mulissa ja kädet ristissä.
Kymmenen minuutin kuluttua palautui sotamies tuoden poikaista mu'assansa, ja tultuaan Gesslerin eteen, laski hän hänen maahan satulalta.