— Tässä on nyt vähä Waltteri, sanoi sotamies.
— Hyvä, hyvä, vastasi vouti.
— Armas poikani! sanoi Wilhelmi. Paikalla hyppäsi poikainen isänsä luo ja heittäytyi hänen kaulaansa.
— Laitoitko sinä, isäni, minua noutamaan tänne? kysäsi poikainen, pannen ilosta pienoiset sormensa ristiin.
— Miten äitisi saattoi sinua laskea tänne? kysyi Wilhelmi hiljaan.
Äiti oli kylässä, vastasi poika; kotona ei ollut ketään muita kuin molemmat veljeni ja sisar. Tiedätkös kuin he alkoivat katehtia minua; he sanoivat, sinun minua enemmin rakastavan kuin heitä.
Wilhelmi huo'ahti ja likisti poikaa rintaansa vasten.
Gessler katseli tätä näkyä ilosta, julmuudesta kiiluvilla silmillä, ja isän ja pojan sydämmille antaen näin aikaa avautua toisillensa, sanoi hän sotamiehille: ottakaa tämä poika ja sitokaa tuohon puuhun kiini! Osottaen erään hongan päälle, joka kasvoi toisella puolella toria.
— Mitä varten? kysyi Wilhelmi pidellen poikaa sylissänsä.
— Näyttääkseni sinulle, että sotamieheni joukossaki löytyy senlaisia joutsen jännittäjiä, jotka, ehkä nimeltään ei niin kuuluisia, kuin sinä, kuitenkin osaavat hyvin käyttää joutsiansa.