— Noh niin kyllä minä näytän sinulle, että minulla on joutsimiehiä, jotka eivät ole pelkuria, niinkuin sinä.
— Sitokaat poikaa, sanon minä!
— Odottakaa vähän, teidän armonne, odottakaa; vaikka tämä on kyllä kauhea, hirmuinen, julma, eikä koskaan kuultu asia, ko'en kuitenkin tuumailla sitä!
— Minä annan sinulle aikaa viisi minuuttia.
— Antakaa minulle poikani edes siksi ajaksi!
— Päästäkää lapsi irti, sanoi Gessler. Poikainen hyppäsi isänsä luo.
— He ovat siis sinulle autaneet anteeksi, isä? virkkoi poika ja pyhki pikku käsillään silmiänsä, itkein ja naurain yht'aikaa.
— Antaneet anteeksi? Etkös tiedä mitä he tahtovat? oh, minun Jumalani! miten taisi senlainen ajatus tulla yhden ihmisen päähän? He tahtovat, mutta ei, he ei tahdo sitä. Mahdotoin on, heidän jotain senlaista vaatia. Se tahtovat, lapsi parka, että minä puolentoista sadan askeleen päästä nuolella ampusin omenan sinun päältäsi.
— Noh, minkä tähden sinä et tahdo sitä tehdä, isä? kysyi poika ujostelematta.
— Mintähdenkö? Mutta jos en osaasikaan omenaan, vaan nuoli sattusi sinuun?