— Herra Jumala, ole minulle armollinen! huokasi Wilhelmi, katsahtaen ylös taivaaseen. Sitten otti hän rauta-joutsensa, pani sen päälle nuolen, kohotti jousta vähitellen ylös, ja kuin se tuli pojan kohdalle, muuttui tämä mies, joka äsken vapisi kuin puun lehti, tuulelta liikutettuna, äkkiä liikkumattomaksi kuin kivi. Ei henkäystäkään kuulunut; kaikki kansa seisoi silmiänsä räpäyttämättä kuin naulattu. Wilhelmi laukasi ja samassa kuului ilohuuto; omena istui kiini hongassa ja lapsi oli vahingoittamatta. Wilhelmi tahtoi nousta ylös, mutta ei jaksanut; hän alkoi horjua, laski joutsensa käsistään ja lankesi itse tunnottomana maahan.
[Tultua Altdorfin torille nähdään eräs nelikulmanen torni ja sen kohdalla kaunis rakennus erään lähteen päällä; torni on rakettu sille paikalle, kussa Gessler antoi pystyttää seipään maahan, jolla hänen lakkinsa riippui; lähde-rakennus on taas sillä paikalla, kussa se vähänen Waltter seisoi sidottuna puuhun, koska isänsä ampui omenan hänen päältänsä. Torni on kahden puolen kuvailtuna, yhdellä puolella on tappelu Morgartissa, toisella Schveitsin maan vapauttaminen. Lähteen rakennuksessa seisoo kaksi kivestä hakattua kuvaa; yksi on Wilhelmi Telli joutsi kädessä, toinen poikansa Waltter pidellen omenaa kädessänsä. Saattajani sanoi minulle, vielä nuorena ollessaan sen puun seisoneen, johon poika oli sidottu, mutta tämä puu, joka silloin oli vähintäi 500 ajastajan vanha, varjosi suuresti kenraali Gesslerin taloa, jonkatähden tämä hakkuutti sen pois ja rakennutti sen siaan lähde-rakennuksen. Mutta minä lu'in 118 askeletta tornista lähteelle. Wilhelmi Telli oli siis tämän matkan päästä osottanut erinomaisen ampuma-neronsa, josta hän ansaitsi itselleen ikuisen nimen. A. Dumas.]
Kuin Wilhelmi heräsi tunnottomuudestaan, oli poika hänen luonansa. Lukemattomia kertoja poikansa suudeltuaan, kääntyi hän voudin puoleen, mutta äkkäsi hänen olevan suuresti vihastuneena.
— Olenhan minä nyt jo täyttänyt käskynne, teidän armonne! sanoi hän.
— Ja, vastasi Gessler, sinä olet nerokas ampuja. Myöskin annan minä sinulle, niinkuin lupasin, anteeksi tottelemattomuutesi kohtaani.
— Ja minä, teidän armonne, virkkoi Wilhelmi, unhotan puoleltani kaiken hätäni.
— Mutta meillä on vielä toinen temppu suorimatta. Sinä olet auttanut pakenemaan Konrad Baumgartenia, joka on murhamies, ja sentähden täytyy sinun tulla rangaistuksi, niinkuin osa-mies hänen pahuudessansa.
Wilhelmi vilkkui ympärillensä, ikään kuin olisi tahtonut tulla mielipuoleksi.
— Wiekää tämä mies vankeuteen, pojat, kiljasi Gessler; ensi käräjässä pitää hän tutkittaman ja niinkuin murhaaja ja maanpettäjä rankaistaman.
— Noh, kyllähän yhden silmä näkee viattomuuden ja maksaa kerran jokaiiselle töittensä jälkeen, sanoi Wilhelmi ja antoi rauhassa viedä itsensä vankeuteen.