[Tämä vankihuone on vielä nytkin paikollaan; se oli erään Altdorffi torin sivulla olevan kestkiiverin kellari. Sen la'essa on kaksi rautarenkasta, joihin Wilhelmi Tellin kädet oli yöksi sidottuna; vankihuoneen molemmista honkaovista ei ole muuta kuin seinässä olevat rauta-ha'at jäl'ellä.]
Mutta lapsi toimitettiin rehellisesti äitillensä.
Neljäs luku
Gessleristä.
Tieto tämänpäiväsistä tapauksista leveni pi'an likimäisiin kyliin ja vaikutti siellä monella tavalla. Kaikki olivat Wilhelmin puolella. Hänen hyvä ja hellä mielensä laatu, hänen isällinen sydämmensä, hänen vilpitöin ihmis-rakkautensa kaikkia onnettomia kohtaan saattoivat hänen rakkaaksi jokapaikassa. Sen lisäksi ihmeytti suuresti kaikkia hänen eriskummanen ampuma-neronsa, milt'ei luultu häntä toisenlaiseksi olennoksi. Walistumatoin kansa on sen tapanen; täytyen aikoin tulla nerollansa ja puollustaida voimallansa tuntuvat heistä molemmat nämät omaisuudet kor'ottavan ihmistä puoli-jumalaksi. Muinoset sankarit, niinkuin: Herkules, Theseus, Castor ja Pollux eivät ole muita tikapuita nousseet taivaaseen. [S.o. Nämät Greekan mainiot miehet ovat suurimmasti erinomaisen väkevyytensä ja neronsa kautta tulleet aivan kuuluisiksi, ylistetyiksi ja arvossa pidetyiksi koko maailmalta. Suom.]
Sentähden tultiin yöllä Gesslerin luo ja ilmoitettiin kapinan nousevan, jos ei ajoissa estettäisi sitä. Gessler arveli paraimman keinon sen estämiseen olevan viedä Wilhelmiä pois koko Urista erääsen Itävallan herttuain alus-maahan, joka oli Righin vuoren juurella, Kyssnahdin ja Weggin välillä. Havaittuaan siis vesimatkan sinne mukavammaksi, käski hän varustaa veneen ja antoi kappaletta ennen päivän nousua kul'ettaa Wilhelmin rantaan. Tähän vähäseen veneesen astui Gessler, kuusi sotamiestä, kolme matroosia ja vanki.
Wouti, tultuaan Flüeliin, sille paikalle, kussa hänen piti veneesen astua, löysi käskynsä tesmälleen täytetyksi. Wilhelmi, kädet ja jalʼat sidottuna, venyi veneen pohjalla; ja ikään kuin pahantekonsa todistukseksi oli joutsensa vierellänsä, ja samassa kuin Wilhelmi oli sillä kauniisti osottanut ampuma-neronsa, heräsi Gesslerin sydämmessä pelonalaiset tuntemukset. Joutsimiehet, istuen alalaudoilla vartioivat häntä; kaksi merimiestä istuivat vieretyste vähän maston sivulla, ollen valmiina vetämään purjeita, ja odotti rannalla voudin tuloa.
— Saameko myötä tuulen? kysäsi Gessler.
— Werrattoman hyvän, teidän armonne; siltä se nyt varmaan näyttää.
— Entäs miltä sää näkyy?