— Jaa, mutta kuin sangen tärkiä asia vaatii matkustaa edelleen?
— Silloin pitää luottaida hyvään tuntoonsa, vastasi kippari, ja jättää asiansa Jumalan huostaan. Nämät sanottuaan alkoi taas vaiti-olo ja vene hiihti hiihtämistään edelleen veden pinnalla, kuin olisi sillä ollut merilinnun siivet sivullaan.
Mutta kuitenkin vilkkui kippari ehtimiseen etelään päin, sillä sieltä odotettiin pahain sanomain ilmoittajaa. Wähän ajan kuluttua ei siis ensinkään epäilty ilman muutoksesta; sikäli kuin aamu valkeni, tummentuivat tähdetkin taivaalla, et kirkkaamman val'on edessä, niinkuin tavallisesti, vaan ikään kuin eräs näkymätöin käsi olisi vetänyt peitteen taivaan ja maan välille. Wähäistä ennen auringon nousua lakkasi äkisti tuuli; järvi vetäytyi harmaankarvaiseksi ja veden pinta alkoi ilmo itsestään aaltoilla vaahdessa, ikään kuin olisi mielinyt ylös kuohuta.
— Wedä purjeet alas! huusi kippari.
Molemmat merimiehet nousivat mastoa vasten, mutta ennen kuin ennättivät täyttää käskyn, näkyivät vähäset valkeat aallot äkkiä lähenevän venettä Brünnistä päin.
— Myrsky nousee! kiljasi kippari. Wetäkää pi’an kaikki purjeet kokoon!
Mutta siinä pyryssä eivät matroosit varmaan voineet oikeen askarettansa toimittaa eli eivät ennättäneet päästää jotain pahaa solmua irti, olkoon sen kanssa miten tahtonsa, myrsky tapasi veneen, ennen kuin purjeet ker'ettiin alaslaskea. Wene vapisi ja keikkui kuin hevoinen, joka kuulee jalopeuran kiljuvan; vihdoin peräytyi se takasi, ikään kuin olisi mielinyt pa'eta niin voimakasta päälle karkaajata; mutta tämän kautta tuli enämmin vahinkoimaan itseänsä. Purje, joka äsken häilyi sinne tänne, täyttyi nyt niin tuulelta, että oli hal'eta ja joka silmänräpäys arveltiin veneen menevän kumoon. Heti leikkasi kippari veitsellään sen nuoran poikki, joka piti purjetta kiini, ja purje heilui kuin lippu mastossa, jossa se vielä oli kiini; vihdoin leikattiin nekin nuorat poikki, jotka sitä vielä pitelivät, ja purje lensi, kuin lintu, ensi tuulen puuskassa ilmaan, ja vene, jota ei enää mitään estänyt tuulen mukaan mennessä, kohosi taas vähitellen tasaiseksi. Samassa näkyivät myös auringon ensimmäiset säteet. Kippari istahti taas perään.
— Jaa, jaa, kippari, sanoi Gessler, toteenpa se merkki kävi, myrsky ei viipynyt kau'an!
— Jaa, meidän Herramme merkit ovat totisemmat ihmisten sanoja ja harvoin käy hyvin, jos Hänen varoituksiansa ylenkatsotaan…
— No, luulettenkos tämän tuulenpuuskan olevan jo lopussa, vai seuraako tätä vielä voimakkaampi myrsky?