— Wälistä tapahtuu, että ilman ja veden henget käyttävät auringon pois-olon tämmöisille melskeille, meidän Herramme luvatta, ja heti päivän noustua katoaa myrsky sinne, kussa pimeys asuu. Mutta monasti on se herran ääni, joka sallii myrskyn pauhata. Silloin täytyy sen kokonansa täyttää aikomuksensa, ja onnettomat ne, jotka silloin sattuvat hänen tiellensä!
— Taidat kaikki muistaa, kuulen minä, sen niin hyvin sinulle kuin minulleki koituvan.
— Jaa, teidän armonne, hyvin minä tiedän kuolemassa kaikki yhtäläiset olevamme; mutta Jumala on kaikkivaltias; hän rankaisee, ketä hän tahtoo ja säästää, ketä hän tahtoo. Hän käski Apostolia käymään veden pinnalla, ja apostoli käveli kuin kuivalla maalla. Ja vaikka toi vankinne on tuossa niin kovin sidottuna ja kahleissa, taitaa hän olla enämmin vakuutettu vapaudesta, jos hän on herran armossa, kuin se kaikkein vapaampi ihminen, jota hän vihaa. Wetäse airolla, Ranssi, kääntyäksemme tuulen mukaan, sillä myrsky ei ole vielä ohitse, ja tuossapa toi onkin taas.
Tosin tulivatkin aallot, vielä suuremmat entisiä, ja vaikka vene oli tarkoin tuulen mukaan sovitettu, oli se kuitenkin syrjitse keiskahdella, niinkuin kivet, joita lapset heittelevät veden pintaa myöten.
— Mutta jos tuuli on lii'an vastoinen, tullaksemme Brünntin, sanoi
Gessler, joka nyt alkoi nähdä vaaran, eikös olisi parasta palautua
Altdorffiin.
— Sitä olen minäkin tuumaillut, vastasi kippari, ja sentähden olen minäki usiasti katsellut sinne päin. Mutta katsokaapas taivasta, teidän armonne, ja noita pilviä, jotka juoksevat tuolla, Dodi-vuoren ja Titlin välillä; ne tulevat S:ta (Santta) Gotthardista ja seuraavat Reussivirran kulkua; se on semmonen tuulen puuska, joka puhuu kokonaan sitä tuulta vastaan, joka näitä aaltoja ajaa, ja viiden minuutin kuluttua sattuvat he toisiinsa.
— Noh, mitäs sitten?
— Sitten tulee senlainen silmänräpäys, jona tarvitaan, että Jumala muistaa meitä tahi me Jumalata.
Kipparin ennustus ei viipynytkään toteen käymästä. Ne molemmat myrskypilvet kohtasivat vihdoin toisensa. Leimaus vilahti ilmassa ja kauhia jyrinä ilmoitti sodan alkaneen.
Järvi ei ollut myöskään osaa ottamata tässä luonnon kapinassa; sen aallot edestakasin tuulilta ajettuina, kohoilivat ikään kuin maanalainen myrsky olisi ne saattanut kuohumaan, ja pi'an tuntui vene heistä painavan saman verran kuin vaahe-tilkka aaltoen kär'illä.