— Nyt on kuolema edessä, sanoi kippari; käykööt ne rukoilemaan, joilla ei ole veneen kanssa tekemistä…
— Mitä sinä sanoit, onnetoin? kiljasi Gessler; mintähden et ennen sitä meille muistuttanut?
Minä tein sen jo alussa, kuin herramme meille ensimmäisen merkin antoi… mutta te ette tahtoneet siitä ottaa vaaria.
Sinun olisi pitänyt vastoin tahtoani soutaa maalle…
— Minäpä lu'in velvollisuudekseni totella teitä, niinkuin teidän täytyy totella keisaria, ja keisarin Jumalata.
Samassa lähetti iso aalto veneen sivulle, oli sen kaataa kumoon ja heitti siihen puolilleen vettä.
Ottakaat pi'an kiulut, te sotamiehet, huusi kippari, ja heittäkäät vettä veneestä järveen takasi, sillä muutoin käy pahasti. Pi'an, pi'an, jos senlainen aalto tulee lisäksi, niin me olemme hukassa, sillä vaikka kuolema olisi miten lähellä tahansa, on ihmisen vel'ollisuus kuitenkin aina sotia sitä vastaan niin kau'an, kuin mahdollista on.
— Etkö sinä tietäsi, miten päästäsiin tästä vaarasta? Eikö ole ensinkään toivoa?
— Toivo ei ole koskaan kadonnut, teidän armonne, vaikka ihminen arveleist olevansa jo kokonaan hukassa; sillä Herramme armo on suurempi kuin ihmisen taitoja ymmärrys.
— Miten olet sinä raukka semmoseen ammattiin antautunut, jotas et paremmin ymmärrä? sanoi Gessler.