Nämät, viimeiset meiltä tässä kerrotut asiat tapahtuivat eräänä kylmänä ja sumuisena päivänä Marraskuussa (nimittäin 19 p. tätä kuuta); päivä oli jo loppumaisillaan, ja Gessler, tahtoen yöksi joutua linnaan, kiiruhti kannuksillaan hevoistansa Kyssnahdin hollitiellä. Tultua sen loppu puolelle pidätti hän hevoistaan ja viittasi eräälle takanansa ratsastamalle sotamiehelle tulemaan rinnallensa. Tämä tuli, ja muut sota- ja joutsimiehet ajoivat takana vähän matkan päässä; näin ratsastivat he hyvän aikaa sanaakaan vaihtamata toisillensa; vihdoin kääntyi Gessler sotamiehen puoleen ja katseli häntä silmiin, ikään kuin olisi tahtonut havaita hänen sydämmensä ajatukset. Sitten kysyi hän äkisti: Niklas, taidanko minä sinuun luottaa? Sotamies alkoi vapista.
— Noh? kysyi Gessler.
— Suokaa anteeksi, teidän armonne, mutta en minä senlaista kysymystä odottanut.
— Wai et ole sinä valmis vastaaman sen päälle? Noh hyvä, ajattele ensin, sillä minä odotan sinulta tunnollista vastausta.
— Etten sitä odottaa tarvitse, teidän armonne; sillä minä olen kokonansa teidän palvelukseenne, kuitenkin aina ottaen vaaria velvollisuuksistani Jumalata ja keisaria kohtaan.
— Oletko sinä valmis täyttämään minun käskyjäni?
— Olen
— Niin ratsasta nyt heti jo tänä iltana Altdorffin kylään, ota sieltä neljä miestä kanssasi, ja mene niiden kanssa tänä yönä Burgliin, siellä pitää sinun vasta sanomaan heille, mitä heidän tekemän pitää.
— Mitäs heidän siis pitää tekemän, teidän armonne?
— Heidän pitää ottaman kiini Wilhelmin vaimo ja hänen neljä lastansa. Niin pi'an kuin he sinun valtaasi joutuvat, pitää sinun heidät viemän Kyssnahdin linnaan, jossa minä odotan heitä, ja kuin he kerran tulevat sinne, niin… [Tämä linna hajotettiin Stauffaherilta Tammikuussa v. 1308. Jäännökset siitä ovat vielä tänäpäivänä paikoillaan.]