Melhtali kiiruhti avaamaan ovea, heittäytyäkseen isänsä uskollisen palvelian syliin, mutta havaittuaan hänen olevan valjuna ja suruisena, peräytyi hän paikalla takasi.
— Mitä kuuluu, Rüder? kysäsi Melhtali tärisemällä äänellä.
— Woih teitä poloista, te nuori isäntä! Woih sitä onnetointa maata, joka hiljaan taitaa katsella senlaisia rikoksia! voih minua onnetointa, jonka täytyy tuoda teille niin kauhistavia sanomia!
— Eihän toki lie jotain vanhalle isälleni tapahtunut? kysyi Melhtal; ovathan he toki kunnioittaneet hänen korkea ikäänsä ja harmaata päätänsä? Wanhuus on pyhä!
— Wielä vain he pitävät mitään arvossa? tahi on joku pyhä heille?
— Rüder!… huusi Melhtal väännellen käsiänsä.
— Ja, he ottivat hänen kiini, kertoi toinen, he vaativat häntä sanomaan, kussa te olisitte, ja kuin ei hän ukko parka sitä tietänyt… niin he puhkasivat häneltä silmät. Melhtal parkasi kauhialla äänellä. Werner ja Waltter Fürst katselivat hämmästyen toisiansa silmiin.
— Sinä valehtelet, huusi Melhtali, kaapaten Rüderiä niskasta kiini; sinä valehtelet: ei ole mahdollista, että niitä ihmisiä löytyy maailmassa, jotka senlaisia rikoksia tehdä taitavat; oh, sinä valehtelet; tunnusta vaan, ettäs valehtelet!
— Woih! oli Rüderin ainoa vastaus.
— He puhkasivat häneltä silmät, sanot sinä? Ja he tekivät sen ainoasti siitä syystä, että minä pakenin kuin pelkuri! he puhkasivat isältäni silmät sentähden, ettei hän tietänyt, kunne poikansa joutui! he pistivät terävän raudan vanhan miehen silmiin ja he tekivät sen päivän ja auringon valossa, Jumalan silmäin edessä! Ja vuoremme ei ole langenneet heidän päällensä, järvemme eivät ole kohonneet ääriensä yli ja hukuttaneet heitä; Ukkosen leimaus ei ole tullut taivaasta alas ja musertanut heitä!. heillä ei ole kylliksi meidän kyyneleistämme, vaan he tahtovat saattaa meitä itkemään verta! O Sinä laupias Jumala, armahda meitä! näitä sanoessaan kaatui Melhtal ikäänkuin juuriltaan nyväisty puu maahan, piehtaroi ja heitteli itsiään kuin mato ja pureskenteli maata. Werner läheni häntä. — Elä itke kuin lapsi, sanoi hän: eläkä piehtaroi maassa kuin järjetöin luontokappale, vaan nouse ylös kuin mies: me tahdomme kostaa isäsi edestä, Melhtali!