Tämä julistus vastasi varmaankin kuninkaan ja kuningattaren salaisia toiveita.
Dumouriez kohautti niille olkapäitään.
Tuntui siltä, että Itävalta oli nukkunut kesäkuun 23 päivänä ja kolme vuotta nukuttuaan uskoi heränneensä kesäkuun 24:ntenä.
Maaliskuun 16 päivänä 1792 Kustaa III murhattiin eräissä tanssiaisissa.
Kahta päivää myöhemmin — Ranskassa ei tiedetty vielä tämän murhan tapahtuneen — Itävallan julistus saapui Dumouriezille, joka vei sen heti Ludvig XVI:lle.
Yhtä kiihkeästi kuin kuningatar, äärimmäisten keinojen nainen, halusi sotaa, josta hän toivoi vapautusta itselleen, yhtä paljon kuningas pelkäsi sitä, sillä hän harrasti välittäviä keinoja, hitautta, houkuttelua ja metkuja.
Jos sota syttyisi, joutuisi hän voitettaessa voittoisan kenraalin armoille ja hävittäessä kansan armoille, joka panisi hänet siitä vastuuseen, huutaisi petosta ja syöksyisi Tuilerieihin. Ja jos vihollinen tunkeutuisi Pariisiin asti, kenet se toisi mukanaan? Monsieurin, valtakunnan sijaishallitsijan.
Jos emigrantit palaisivat Pariisiin, olisi seurauksena, että Ludvig XVI pantaisiin viralta, Marie-Antoinettea syytettäisiin uskottomuudesta ja kuninkaalliset lapset ehkä julistettaisiin äpäriksi.
Kuningas luotti itävaltalaisiin, saksalaisiin ja preussilaisiin, mutta epäili emigrantteja.
Julistusta lukiessaan hän oivalsi kuitenkin, että aika oli tullut
Ranskan tarttua sotakalpaan ja ettei voitu kauempaa epäröidä.