Robespierre oli painunut pimentoon: hän odotti.
Kenelle uskottaisiin se vallankumouksen sotalippu, jota Dumouriez, häilyvä isänmaanystävä, heilutti kansalliskokouksen puhujalavalla?
Lafayettelleko, Mars-kentän miehelle?
Lucknerilleko? Ranska tunsi hänet vain siitä pahasta, mitä hän oli tehnyt puoluemiehenä seitsenvuotisen sodan aikana.
Rochambeaulleko, joka hyväksyi vain puolustussodan ja oli syvästi pahastunut, kun Dumouriez antoi ohjeensa suoraan hänen luutnanteilleen sallimatta hänen vanhan kokemuksensa ensin tarkastaa niitä.
Näille kolmelle miehelle oli uskottu kolmen taisteluvalmiin armeijakunnan päällikkyys.
Lafayette johti keskusarmeijaa. Hänen piti kiireesti rynnätä Maas-jokea pitkin Givetistä Namuriin.
Luckner vartioisi Franche-Comtéta.
Rochambeau valtaisi Flandrian.
Saatuaan tukea armeijaosastolta, jonka Rochambeau lähettäisi
Flandriasta Bironin johdolla, Lafayette valtaisi Namurin ja marssisi
Brysseliin, missä häntä odottaisi Brabantin vallankumous, syli avoinna.