II
Uusi kansalliskokous
Lokakuun 1 päivänä 1791 piti lakiasäätävä kansalliskokous avattaman.
Kuten toisetkin edustajat, Billot tuli Pariisiin 10 syyskuun lopulla.
Uudessa eduskunnassa oli seitsemänsataa neljäkymmentäviisi jäsentä. Niiden joukossa oli neljäsataa asianajajaa ja lakimiestä, seitsemänkymmentakaksi kirjailijaa, kynäilijää ja runoniekkaa ja seitsemänkymmentä perustuslaillista, s.o. perustuslaille uskollisuutta vannonutta pappia. Loput, kaksisataakolme, olivat maanomistajia tai tilanhoitajia kuten Billotkin, joka oli sekä maanomistaja että tilanhoitaja, tai vapaan ammatin harjoittajia ja käsityöläisiä.
Uusien edustajien erikoispiirteenä oli nuoruus, sillä useimmat eivät olleet kuuttakolmatta vuotta vanhempia. Olisi voinut sanoa, että Ranska oli lähettänyt uuden ja tuntemattoman sukupolven katkaisemaan väkivaltaisesti välit menneisyyden kanssa. Meluavana, kiihkeänä ja vallankumouksellisena se tulisi hylkäämään kaikki perinnäistavat. Miltei kaikki olivat älykkäitä, yhdet runoilijoita, kuten sanottu, toiset asianajajia, kolmannet kemistejä, kaikki tarmokkaita ja siroja, äärimmilleen innostuneita, uusien aatteitten hillittömiä kannattajia, tuiki perehtymättömiä valtionasioihin, kokemattomia, sanavuolaita, kevytmielisiä, taistelunhaluisia ja toivat mukanaan sen mahtavan, mutta hirveän voiman, jota sanotaan tuntemattomaksi.
Ja kun tuntematon joutuu hoitamaan politiikkaa, merkitsee se aina levottomuutta. Condorcetia ja Brissotia lukuunottamatta olisi voinut miltei jokaiselta edustajalta kysyä: »Kuka te olette?»
Niin, missä olivat edellisen kansalliskokouksen kynttilät ja soihdut?
Missä olivat Mirabeaut, Sieyèsit, Dupontit, Baillyt, Robespierret,
Barnavet, Cazalèsit? Kaikki ne olivat kadonneet.
Siellä täällä, kuin hairahtuneina tähän nuoruuden hehkuun, joku harmaantunut pää.
Kaikki muut edustivat nuorta ja miehuusvuosien Ranskaa, mustasukkaista
Ranskaa.