He olivat yhä Pariisissa, kurkottaen kättä ulkomaalaiselle, viitaten tätä tulemaan ja valmiina aukaisemaan sille portit.
Roland ja Servan eivät keksineet minkäänlaista parannuskeinoa.
Rouva Roland otti paperiarkin, pani kynän Servanin käteen ja sanoi:
»Kirjoittakaa: 'Ehdotus, että heinäkuun 14 päivän juhlaksi Pariisiin järjestetään leiri parillekymmenelle tuhannelle vapaaehtoiselle…'»
Servan laski kynän kädestään, ennenkuin oli kirjoittanut lauseen loppuun.
»Kuningas ei suostu milloinkaan», väitti hän.
»Tätä toimenpidettä ei esitetäkään kuninkaalle, vaan kansalliskokoukselle. Ette te liioin esitä sitä ministerinä, vaan kansalaisena.»
Kuin salaman väläyksessä Roland ja Servan silmäilivät suunnatonta näköpiiriä.
»Ah, olette oikeassa!» huudahti Servan. »Tällä ehdotuksella ja pappeja koskevalla päätöksellä me pidämme kuningasta kurissa.»
»Käsitättehän vai kuinka? Papit jauhavat vastavallankumousta perheessä ja yhteiskunnassa. Papit ovat lisänneet uskontunnustukseensa lauseen: 'Ja ne, jotka maksavat veroa, tuomitaan kadotukseen?' Viisikymmentä valan vannonutta pappia on surmattu, heidän talonsa on ryöstetty, heidän peltonsa tallattu puolen vuoden aikana. Kansalliskokous säätäköön pakkolain kapinoivia pappeja vastaan. Kirjoittakaa anomuksenne valmiiksi, Servan. Roland sommittelee lakiehdotuksen.»