»Ettekö ole samaa mieltä, hyvä herra?» kysäisi kuningas.
»Sire», vastasi Dumouriez, »voimatta millään keinoin tehdä vastarintaa, kansan enemmistön epäluulon, jakobiinien raivon ja tasavaltalaispuolueen syvämietteisen politiikan maalitauluna te julistaisitte sillä teollanne ilmisodan».
»Tulkoon vain ilmisota! Koska käyn sotaa ystäviäni vastaan, voin käydä sitä myöskin vihollisiani vastaan.»
»Sire, edellisessä teillä on kymmenen voiton, jälkimäisessä yhtä monta tappion mahdollisuutta.»
»Ettekö siis tiedä, mitä tarkoitusta varten ne kaksikymmentä tuhatta miestä tänne kerätään?»
»Jos teidän majesteettinne sallii minun puhua vapaasti viisi minuuttia, toivon voivani todistaa teille, etten ainoastaan tiedä, mitä niillä tahdotaan teettää, vaan lisäksi arvaan, mitä tulee tapahtumaan.»
»Puhukaa, herra», sanoi kuningas, »minä kuuntelen».
Ja nojaten kyynärpäänsä nojatuolin käsipuuhun ja tukien päätänsä kämmentä vasten Ludvig XVI kuunteli.
»Sire», aloitti Dumouriez, »ne, jotka ovat panneet alulle tämän asian, ovat yhtä paljon isänmaan kuin kuninkaan vihollisia».
»No, nyt myönnätte sen itsekin!» keskeytti kuningas.