»Kieltäydyttekö?»
»Pahin vihollisenikaan, hyvä herra», vastasi kuningas, »ei voisi esittää ankarampia ehtoja kuin te nyt».
»Sire», sanoi Dumouriez, »aatelismiehenä ja soturina vannon, että pidän niitä välttämättöminä turvallisuudellenne.»
Sitten hän virkkoi kuningattarelle:
»Madame, vaikkette omasta puolestanne sitä tekisikään, vaikka te Maria Teresian urheana tyttärenä halveksittekin vaaraa ja hänen esimerkkinsä mukaan olette valmis uhmaamaankin sitä, niin muistakaa, ettette ole yksin. Ajatelkaa kuningasta, ajatelkaa lapsianne! Sensijaan että syöksisitte heidät kuiluun liittykää minuun pysäyttääksemme hänen majesteettinsa sen kuilun partaalla, jonne hänen valtaistuimensa on kaatumaisillaan! Jos minä» — hän kääntyi puhumaan kuninkaalle — »jos minä pidin tarpeellisena niiden kahden asetuksen vahvistamista, ennenkuin hänen majesteettinsa lausui haluavansa vapautua kolmesta häntä kiusaavasta vehkeilijästä, käsittänette, että pidän sitä toimenpidettä tuiki välttämättömänä nyt, kun heidät aiotaan karkoittaa ministeriöstä. Jos karkoitatte heidät vahvistamatta asetuksia, on kansalla kaksi syytä närkästyä teihin. Se pitää teitä perustuslain vihollisena ja karkoitettuja ministerejä marttyyreinä, enkä minä takaa, etteivät parin päivän perästä mitä vakavimmat tapahtumat uhkaisi sekä kruunuanne että henkeänne. Minä puolestani sanon ennakolta teidän majesteetillenne, etten siinä tapauksessa voi, en edes teitä palvellakseni, toimia, en sano vastoin periaatteitani, vaan vastoin vakaumustani. Duranthon ja Lacoste ovat minun kannallani. En kuitenkaan puhu heidän nimessään. Minusta henkilökohtaisesti puhuttaessa toistan mitä olen jo sanonut teille, sire, että jään ministeriöön vain sillä ehdolla, että teidän majesteettinne vahvistaa molemmat asetukset.»
Kuningas teki kärsimättömän liikkeen. Dumouriez kumarsi ja peräytyi ovelle päin. Kuningas ja kuningatar vaihtoivat keskenään pikaisen silmäyksen.
»Herra Dumouriez!» kehoitti kuningatar.
Dumouriez pysähtyi.
»Ajatelkaa toki, kuinka vastenmielistä kuninkaan on vahvistaa asetus, joka kerää Pariisiin kaksikymmentätuhatta roistoa, sillä nehän voivat murhata meidät!»
»Madame», vastasi Dumouriez, »myönnän, että vaara on uhkaava. Senvuoksi sitä on katsottava silmiin arkailematta, mutta sitä ei pidä liioitella. Asetus säätää, että toimeenpaneva valta valitsee leiripaikan näille kahdellekymmenelletuhannelle miehelle, jotka eivät kaikki ole roistoja. Siinä mainitaan myöskin, että sotaministerin tehtäväksi tulee nimittää heidän upseerinsa ja päällystönsä.»