»Mutta sotaministerinähän on Servan!»
»Ei, sire, Servanin poistuttua olen minä sotaministeri.»
»Ah, tekö?» huudahti kuningas.
»Tekö rupeatte sotaministeriksi?» kysyi kuningatar.
»Kyllä, madame, ja minä toivon voivani kääntää vihollisianne vastaan miekan, joka nyt häilyy päänne päällä.»
Kuningas ja kuningatar silmäilivät jälleen toisiaan kuin neuvotellakseen.
»Olettakaa», jatkoi Dumouriez, »että minä määrään leiripaikaksi Soissonsin kaupungin, nimitän päälliköksi erään tarmokkaan ja älykkään kenraaliluutnantin ja hänen apulaisikseen kaksi kelpo marsalkkaa. Joukko järjestetään pataljooniksi ja kun neljä tai viisi pataljoonaa on koottu ja aseistettu, suostuu sotaministeri kenraalien pyyntöihin ja lähettää miehet rajalle. Silloin te huomaatte, sire, että asetus, joka on harkittu pahassa mielessä, koituukin hyödyksi eikä suinkaan turmioksi.»
»Mutta», huomautti kuningas, »oletteko varma, että saatte valtuuden sijoittaa tuon leiripaikan Soissonsiin?»
»Vastaan siitä.»
»Ottakaa siis sotaministerin toimi», sanoi kuningas.