Mutta hälinästä piittaamatta ministeri luki johdannon niin lujalla ja selvällä äänellä, että kaikki kuulivat sen olevan tähdätyn puolueita vastaan ja puhuvan kunnioituksesta, jota ministerille on osoitettava.
Moinen järkkymättömyys oli omiaan kiihdyttämään Dumouriezin kuulijakuntaa, vaikkapa se olisi ollutkin vähemmän ärtyneessä vireessä kuin nyt.
»Kuuletteko?» huudahti Guadet. »Hän luulee jo olevansa niin varma mahdistaan, että rohkenee antaa meille neuvoja!»
»Miksikä en?» vastasi Dumouriez, rauhallisesti kääntyen keskeyttäjäänsä päin.
Olemme jo ammoin sitten sanoneet, että Ranskassa on järkevintä osoittaa rohkeutta. Dumouriezin rohkeus tehosi hänen vastustajiinsa. Kaikki vaikenivat, tai ainakin haluttiin kuunnella häntä. Ja niinpä häntä kuunneltiinkin.
Selostus oli älykäs, valaiseva ja taitavasti sepitetty. Niin nurjamielisiä kuin oltiinkin ministeriä kohtaan, taputettiin kahdesti käsiä.
Lacuée, joka oli sota-asiainvaliokunnan jäsen, nousi vastaamaan Dumouriezille. Tämä kääri paperinsa kokoon ja työnsi sen rauhallisesti taskuunsa.
Girondelaiset äkkäsivät tämän liikkeen. Muuan heistä huusi:
»Katsokaa petturia! Hän työntää selostuksen taskuunsa! Hän aikoo paeta selostuksineen… Estäkää se! Se paperi hänet kaataa!»
Dumouriez, joka ei ollut vielä liikahtanutkaan ovelle päin, otti selostuksen esille ja antoi sen vahtimestarille.