Oli perustuslaillinen kaarti, jonka kuusituhatta miestä tosin oli erotettu, mutta silti valmiina kokoontumaan ensimmäisen hälytysmerkin saatuaan. Edelleen seitsemän- kahdeksantuhatta Ludvig pyhän järjestön ritaria, joiden punainen nauha oli yhteisenä tunnusmerkkinä. Lisäksi kolme sveitsiläispataljoonaa, kussakin tuhatkuusisataa miestä, oikea valiojoukko, jonka soturit olivat järkähtämättömiä kuin Helvetian vanhat kalliot.
Kaiken kukkuroiksi oli Lafayettelta tullut kirje, jossa oli seuraava lause:
»Pysykää päätöksessänne, sire! Kun pidätte lujasti yllä valtaa, jonka kansalliskokous on teille antanut, saatte nähdä, että kaikki kunnon ranskalaiset kerääntyvät valtaistuimenne ympärille!»
Voitaisiin menetellä seuraavalla tavalla, kuten ehdotettiin:
Hälytysmerkillä koottaisiin palatsiin perustuslaillisen kaartin miehet, Ludvig pyhän järjestön ritarit ja sveitsiläiset.
Samana päivänä ja samalla hetkellä kaapattaisiin osastojen tykit, hajoitettaisiin jakobiini-kerho ja kansalliskokous. Kansalliskaartin kuningasmieliset sotilaat kerättäisiin yhteen — näin saataisiin arviolta viisitoistatuhatta puoluelaista — ja sitten odotettaisiin Lafayettea, joka kolmen päivän pikamarssissa rientäisi Ardenneilta.
Valitettavasti kuningatar ei halunnut kuulla puhuttavankaan
Lafayettesta.
Lafayette edusti maltillista vallankumousta, ja kuningattaren mielestä
sellainen vallankumous voisi vakaantua, jatkua ja jäädä pysyväksi.
Jakobiinien vallankumous sensijaan johtaisi kansan äärimmäisiin
tekoihin eikä voisi kestää kauan.
Ah, olisipa Charny ollut paikalla! Muttei edes tiedetty, missä Charny oli. Ja vaikkapa olisi tiedettykin, olisi tuntunut liian nöyryyttävältä, ellei kuningattaresta, niin ainakin naisesta, turvautua hänen apuunsa.
Yö kului linnassa myrskyisenä ja kaikenlaatuisissa neuvotteluissa. Puolustus- ja hyökkäysneuvoja oli riittävästi, mutta puuttui kättä, joka olisi kyllin jäntevä kokoomaan ja johtamaan niitä.