Kello kymmeneltä seuraavana aamuna ministerit saapuivat kuninkaan puheille.
Päivä oli kesäkuun kuudestoista.
Kuningas otti heidät vastaan huoneessaan. Duranthon johti puhetta. Kaikkien nimessä ja syvää kunnioitusta ilmaisevalla äänellä hän esitti yhteisen eronpyynnön.
»Niin, minä ymmärrän», vastasi kuningas, »vastuu…»
»Kuninkaallinen vastuu, sire», huudahti Lacoste.
»Voitte olla vakuutettu, että olemme valmiit kuolemaan teidän majesteettinne puolesta, mutta kuollessamme pappien hyväksi me vain kiirehdimme kuninkuuden tuhoa!»
Ludvig XVI kääntyi puhuttelemaan Dumouriezia.
»Hyvä herra», sanoi hän, »oletteko edelleenkin samalla kannalla, jonka
eilen ilmaisitte kirjeessänne?»
»Olen, sire», vastasi Dumouriez,» ellei uskollisuutemme ja
kiintymyksemme teihin saa päätöstänne muuttumaan».
»No niin», virkkoi kuningas synkeästi, »koska päätöksenne on
horjumaton, myönnän teille eron. Täytän teidän paikkanne.»