Kuninkuus oli katkaissut viimeisen tukensa. Kuningas oli riisunut
naamionsa. Paljastetuin kasvoin hän seisoi kansansa edessä.
Katsokaamme, mitä kansa teki.
XIV
Charentonin salainen kokous
Saint-Antoinen esikaupungissa oli muuan kenraalipukuinen, kookkaalla flaamilaishevosella ratsastava mies liikkunut kaiken päivää pitkin katuja, puristaen oikealla ja vasemmalla miesten käsiä, hyväillen kauniita tyttöjä ja jaellen pikkurahoja poikaviikareille.
Tämä mies oli yksi Lafayetten kuudesta seuraajasta, pataljoonan komentaja Santerre.
Hänen rinnallaan, kuten ajutantti kenraalinsa rinnalla, ratsasti voimakkaan hevosen selässä mies, joka puvusta päätellen oli maaseudulta saapunut isänmaanystävä.
Hänen otsallaan näkyi leveä arpi, ja yhtä suopeasti hymyilevä ja
ystävällinen kuin oli pataljoonan komentaja, yhtä synkkä ja uhkaavan
näköinen oli hänen seuralaisensa.
»Olkaa valmiit, hyvät ystävät! Valvokaa kansan etua! Petturit
vehkeilevät sen tuhoksi, mutta me pidämme silmät auki», puheli
Santerre.
»Mitä meidän on tehtävä, herra Santerre?» kyselivät esikaupunkilaiset.
»Tiedättehän, että tottelemme teitä! Missä petturit ovat? Opastakaa
meidät heitä vastaan!»