Edelleen Verrières — lukija muistanee hänetkin? Hänet on nähty kahdesti, tuo Ilmestyskirjan kyttyräselkä, jonka pää on halki leukaan asti: kerran Sèvres-sillan kapakassa naiseksi pukeutuneena Maratin ja Aiguillonin herttuan seurassa ja toistamiseen Mars-kentällä vähää ennen kuin ammunta alkoi.
Niitä oli myöskin Fournier, amerikalainen, joka ampui Lafayettea
vankkuripyörän kehrävarsien välistä ja jonka pyssy ei lauennut.
Silloin hän päätti iskeä korkeampaan arvohenkilöön kuin
kansalliskaartin ylipäällikkö oli, ja jottei pyssy toistamiseen
lipsahtaisi, hän tahtoi iskeä miekalla.
Edelleen Beausire, joka ei ole käyttänyt hyväkseen suomaamme aikaa, parantaakseen tapansa, ja joka oli saanut Olivansa takaisin kuolevan Mirabeaun käsistä, niinkuin ritari des Grieux sieppasi Manon Lescautin niistä käsistä, jotka nostettuaan hänet hetkeksi liejusta päästivät hänet vajoamaan saastaan.
Niinikään Mouchy, vähäläntä viistoksi syntynyt, ontuva, lenkosääri mies, prameillen suunnattomalla kolmivärivyöhyellä, joka peitti puolet hänen ruumiistaan, valtuustonjäsen, rauhantuomari ja ties mitä.
Ja vihdoin Gonchon, rahvaan Mirabeau, joka Pitoun mielestä oli vieläkin rumempi kuin ylimystön Mirabeau ja joka katosi rymäkän mukana, niinkuin satunäytelmässä häviää tullakseen myöhemmin taas esille entistä hirveämpänä, väkivaltaisempana ja myrkyllisempänä, pahahenki, jota ei toistaiseksi tarvita näyttämöllä.
Siinä joukossa, joka oli kerääntynyt Bastiljin raunioille kuin toiselle Aventinus-kukkulalle, liikuskeli myöskin muuan nuori, laiha, kalpea, silotukkainen, säihkykatseinen mies, yksinäisenä kuin kotka, jonka hän, ketään tuntematta ja kaikille tuntemattomana, myöhemmin valitsi vertauskuvakseen.
Se mies oli tykistöluutnantti Bonaparte, joka oli sattumalta Pariisissa lomallaan ja josta, kuten muistettaneen, Cagliostro oli lausunut Gilbertille eriskummaisen ennustuksen jakobiini-kerhossa.
Kuka kuohutti ja kiihoitti tätä joukkoa? Muuan rohjoruumiinen mies, jonka tukka oli kuin leijonanharja ja jonka ääni möyrysi kuin ukonjyly, mies, jonka Santerre kotiin palatessaan tapasi odottelemassa — Danton!
Juuri tällä hetkellä tuo hirveä vallankumousmies — hänet tunnettiin toistaiseksi vain siitä hälinästä, jonka hän oli saanut aikaan Théâtre-Françaisissa Chénierin Kaarlo IX:tä esitettäessä, ja siitä hirveästä kaunopuheisuudesta, jota hän kehitteli kordelierien kerhon puhujakorokkeelta — varsinaisesti astui valtiolliselle näyttämölle, jolla hän sitten levitti jättiläiskätensä.
Mistä oli lähtöisin tuon miehen mahti, joka koitui niin kohtalokkaaksi kuninkuudelle? Kuningattaren taholta.