Dantonin sormi osoitti lähteet ja paikat, missä sivujoet yhtyisivät, ja virtojen kulkusuunnan, niiden ihmisvirtojen kulun, jotka paria päivää myöhemmin hukuttaisivat Pariisin tulvaan.
Bastiljin tori, johon Saint-Antoinen esikaupunki, Arsenaali-korttelin
ja Saint-Marceaun kadut johtavat, oli määrätty kokoontumispaikaksi.
Verukkeena oli kansalliskokous, päämääränä Tuileriein palatsi.
Bulevardi oli se leveä ja varma uoma, jossa tämä kuohuva vuo virtaisi.
Kullekin määrättiin asema, ja kun kaikki olivat luvanneet saapua määräpaikalleen, hajaannuttiin.
Yleiseksi tunnussanaksi hyväksyttiin: »Palatsin tuho!»
Mutta miten kaikki järjestettäisiin? Sitä ei tiedetty vielä.
Kesäkuun 19 päivän kuluessa joukkoja kertyi Bastiljin aukiolle,
Arsenaalin tienoille ja Saint-Antoinen esikaupunkiin.
Äkkiä tämän joukon keskelle ilmestyi rohkea ja peloittava amatsooni, punaisiin puettu, vyössä pistooli ja kupeella sapeli, joka myöhemmin, kahdeksantoista haavaa viillettyään, lopulta työntyi Suleaun sydämeen.
Tämä amatsooni oli Théroigne de Méricourt, Liègen kaunotar.
Olemme nähneet hänet Versaillesin tiellä lokakuun 5 päivänä. Mitä hän oli puuhannut sen jälkeen?