»Astukaa sisälle, kansattaret! Kuningatar ja hänen lapsensa odottavat
teitä!»
Ovi aukeni, ja tulva syöksyi sisälle kuin murtuneesta padosta.
»Missä on Itävallatar, missä on rouva Veto?» kiljui viisisataa ääntä.
Se oli kauhea silmänräpäys.
Gilbert käsitti, että tällä äärimmäisellä hetkellä kaikki inhimillinen
voima oli turhuutta ja että vain Jumalassa oli turva.
»Mielenmalttia, madame!» neuvoi hän kuningatarta. »Minun ei tarvinne
kehoittaa teitä esiintymään ystävällisesti.»
Muuan nainen tuli toisten edellä, hajahapsin, sapelia heilutellen,
kauniina vihasta, kenties myös nälästä.
»Missä on Itävallatar?» kirkui hän. »Hän kuolee minun kädestäni!»
Gilbert tarttui hänen käteensä, talutti hänet kuningattaren eteen ja sanoi:
»Tuossa hän on!»