Kaikkein ystävällisimmällä äänellään kuningatar sanoi silloin:
»Olenko tehnyt teille itsellenne jotakin pahaa, lapsukainen?»
»Ette mitään, madame», vastasi esikaupunkilaisnainen peräti kummissaan
Marie-Antoinetten äänen ystävällisyydestä ja ylevyydestä.
»No, miksi siis haluatte surmata minut?»
»Minulle on kerrottu, että te viette kansan turmioon», sopersi nuori nainen hämmentyneenä ja laski sapelinkärjen lattiaan.
»Teitä on petetty. Olen naimisissa Ranskan kuninkaan kanssa. Olen kruununprinssin äiti, tämän lapsen, katsokaa… Olen ranskatar enkä näe milloinkaan synnyinmaatani… en voi siis olla onnellinen tai onneton muualla kuin Ranskassa… Ah, olisin onnellinen, jos te rakastaisitte minua!»
Ja kuningatar huoahti raskaasti.
Nuoren naisen kädestä kirposi sapeli ja hän alkoi itkeä.
»Voi, madame», nyyhkytti hän, »en tuntenut teitä. Suokaa minulle anteeksi! Huomaan, että teillä on hyvä sydän!»
»Jatkakaa näin, madame», kuiskasi Gilbert kuningattarelle, »ja te ette ainoastaan ole pelastettu, vaan neljännestunnin perästä koko tuo joukko on polvillaan edessänne».