»Niin, niin, se on sinun ainainen keppihevosesi», virkkoi muuan ääni joukosta. »Hallitusmuoto, vuoden 91 perustuslaki, sen avulla sinä lamautat koko koneiston, kytket Ranskan kaakinpuuhun ja odottelet itävaltalaisia kuristamaan kansan!»
Kuningas kääntyi sille taholle, mistä tämä ääni kuului, sillä hän oivalsi, että sieltä oli tulossa edellistä vakavampi hyökkäys.
Gilbert niinikään liikahti ja riensi koskettamaan miehen olkapäätä.
»Olen nähnyt teidät varemminkin, hyvä ystävä», sanoi kuningas. »Kuka
te olette?»
Ja hän silmäili miestä pikemmin uteliaana kuin peläten, vaikka
tuntemattoman piirteet ilmaisivat hirveää päättäväisyyttä.
»Olette nähnyt minut varemmin, sire. Olette nähnyt minut jo kolme kertaa: kerran Versaillesista palatessanne heinäkuun kuudentenatoista päivänä, kerran Varennesissa ja nyt täällä… Muistakaa nimeni, sire, se on synkkäenteinen nimi. Minä olen Billot!» [Mestauspölkky. — Suom.]
Huudot yltyivät. Muuan piikkimies yritti survaista aseensa
kuninkaaseen.
Mutta Billot tarttui keihääseen, riuhtaisi sen miehen kädestä ja
taittoi sen polveaan vasten.
»Ei murhaa!» sanoi hän. »Vain yksi rauta saa kajota tuohon mieheen, lain rauta! Englannissa kuuluu hallinneen kuningas, jonka kaulan petetyn kansan tuomio on katkaissut. Sinun pitäisi tietää hänen nimensä, Ludvig! Älä unohda sitä!»
»Billot!» mutisi Gilbert.