Näin oli laita ulkona.
Sisällä Elsassi pyysi äänekkäästi aseita, mutta sotaministeri, joka
oli kokonaan hovin puolella, varoi niitä lähettämästä.
Etelässä muuan prinssien kenraaliluutnantti, Languedocin ja Cévennien
kuvernööri, jätti valtuutensa ylimystön vahvistettaviksi.
Lännessä eräs yksinkertainen talonpoika, Allan Redeler, kuulutti messun aikana, että kuninkaan ystävät kokoontuisivat asestettuina naapurikappelin edustalle.
Viisisataa talonpoikaa kertyi paikalle. Vendéessa ja Bretagnessa oli
lietsottu chouanilaisuutta: tarvitsi vain sysätä se liikkeelle.
Ja miltei kaikkien departementtien johtoelimet lähettelivät
vallankumousvastaisia julistuksia.
Vaara oli suuri, uhkaava, hirveä, niin suuri, ettei se uhannut enää
yksilöitä, vaan koko isänmaata.
Sanat: »Isänmaa on vaarassa!» kulkivat kuiskauksena suusta suuhun,
vaikkei niitä vielä lausuttukaan ääneen.
Kansalliskokous odotti.
Chabat ja Grangeneuve olivat sanoneet: »Kolmen päivän perästä
Vergniaud puhuu.»