— Mutta perustuslaissa sanotaan: 'Jos kuningas asettuu armeijan johtoon ja suuntaa nämä voimat kansaa vastaan tai ellei hän nimenomaisella teolla vastusta sellaista hanketta, joka suoritetaan hänen nimessään, katsotaan hänen luopuneen kuninkaanvallastaan.'
— Turhaan kuningas vastaa tähän: 'On totta, että kansan viholliset väittävät toimivansa vain minun valtani kohottamiseksi, mutta minä olen osoittanut, etten ole heidän rikostoverinsa. Minä olen noudattanut perustuslakia. Olen lähettänyt sotajoukot taistelemaan. On totta, että nämä armeijat olivat liian heikot, mutta perustuslaki ei määrää armeijain vahvuutta. On totta, että olen koonnut ne liian myöhään, mutta perustuslaki ei määrää aikaa, jolloin minun tulisi ne koota. On totta, että varajoukot olisivat voineet vahvistaa niitä, mutta perustuslaki ei velvoita minua järjestämään varajoukkoja. On totta, että kenraalien samotessa vastarintaa kohtaamatta vihollisalueelle minä käskin heidän peräytyä, mutta perustuslaki ei velvoita minua voittamaan. On totta, että ministerini ovat pettäneet kansalliskokousta sotajoukkojen mieslukuun, sijoitukseen ja muonitukseen nähden, mutta perustuslaki suo minulle oikeuden valita ministerit, se ei määrää minua antamaan luottamustani isänmaanystäville ja karkoittamaan vastavallankumoukselliset. On totta, että kansalliskokous on tehnyt isänmaan puolustukselle välttämättömiä päätöksiä ja että minä olen evännyt niiltä vahvistuksen, mutta perustuslaki takaa minulle kielto-oikeuden. On totta, että vastavallankumousta puuhataan, että despotismi aikoo panna käsiini rautavaltikkansa, että minä aion sillä murskata teidät, että te saatte ryömiä tomussa ja että minä rankaisen teitä, koska olette tahtoneet elää vapaina, mutta kaikki sekin tapahtuu perustuslain mukaisesti. Minä en ole tehnyt mitään, mikä sotii perustuslakia vastaan. Ei ole siis syytä epäillä, etten noudattaisi sitä uskollisesti ja etten pyrkisi sitä puolustamaan.'
— Hyvät herrat, jos olisi mahdollista, että ranskalaisten kuningas kauhean sodan riehuessa ja vastavallankumouksellisen liikkeen häiritessä maan rauhaa voisi lausua moiset pilkkasanat, jos voisi ajatella, että hän puhuisi noin herjaavan ivallisesti rakkaudestaan perustuslakia kohtaan, eikö meillä silloin olisi oikeus vastata hänelle:
— 'Oi kuningas, joka Lysander-tyrannin lailla olet luullut, että totuus ei ole enempää kuin valhe ja että miehiä voi huvitella valoilla kuten lapsia leluilla, joka olet teeskennellyt rakastavasi lakeja, jotta voisit säilyttää vallan, jolla sitten niitä uhmailisit, perustuslakia, jottei se syöksisi sinua valtaistuimelta, jolla sinun olisi tarpeellista pysyä tuhotaksesi perustuslain, ja kansaa, jotta lietsomalla siihen luottamusta voisit taata menestystä uskottomuudellesi, haluatko vielä nytkin pettää meitä kerskailevilla vakuutuksillasi? Ajatteletko voivasi liukkailla anteeksipyynnöillä ja rohkeilla todisteluilla eksyttää meitä huomaamasta onnettomuuksiemme perussyytä? Meitä puolustamaanko lähetettiin vihollisen sotamiehiä vastaan joukkoja, joiden heikkous selvästi johti tappioon? Meitä puolustamaanko hylättiin päätökset, joiden tarkoituksena oli valtakunnan sisäinen lujittaminen, ja ryhdyttiin varusteluihin hetkeä varten, jolloin me jo olisimme tyrannien saaliina? Meitäkö puolustettiin, kun ei rangaistu kenraalia, joka loukkasi perustuslakia, mutta kahlehdittiin sitä palvelevien rohkeus? Meidän puolustamiseksemmeko on jatkuvalla ministeripulalla heikennetty maan hallitusta? Salliiko perustuslaki sinun valita ministerit onneksemme vaiko tuhoksemme? Tekeekö se sinusta armeijan ylipäällikön kunniaksemme vaiko häpeäksemme? Myöntääkö se sinulle kielto-oikeuden, sivililistan ja monet muut edut vain jotta sinä tuhoaisit perustuslain ja valtakunnan perustuslaillisesti? Ei, ei, sinä tunteeton mies, jota ranskalaisten jalomielisyys ei ole voinut hellyttää ja jota lämmittää vain rakkaus omaan yksinvaltaasi! Sinä et ole täyttänyt perustuslain vaatimuksia! Se voidaan kaataa, mutta sinä et pääse poimimaan valapattoisuutesi hedelmiä. Sinä et ole millään pätevällä tavalla ilmaissut paheksuvasi voittoja, jotka sinun nimessäsi on vapaudesta saatu, mutta sinä et liioin pääse poimimaan näiden arvottomien voittojen hedelmiä. Sinä et ole enää mitään tälle perustuslaille, jota olet niin herjaavasti rikkonut, etkä kansalle, jota olet niin halpamaisesti pettänyt!'
— Koska vastikään mainitsemani olosuhteet liittyvät läheisesti moniin kuninkaan tekoihin, koska on ilmeistä, että häntä ympäröivät valheystävät on myyty Koblenzin vehkeilijöille, jotka puolestaan himoitsevat kuninkaan tuhoa pannakseen kruunun jonkun heidän salahankettaan johtavan miehen päähän, ja koska on tähdellistä sekä hänen henkilökohtaiselle turvalleen että valtakunnan rauhalle, ettei hänen esiintymistään voida epäillä, ehdotan laadittavaksi kirjelmän, jossa hänelle esitetään juurikään kuulemanne tosiseikat ja osoitetaan, että puolueettomuus, jota hän noudattaa isänmaan ja Koblenzin välisissä asioissa, on Ranskan pettämistä.
– Ehdotan lisäksi, että te julistatte isänmaan olevan vaarassa. Te saatte nähdä, että se hälytyshuuto kerää kaikki kansalaiset koolle, että sotamiehet kattavat maan ja että jälleen nähdään sellaisia urotekoja, jotka ovat maineen kunnialla kruunanneet vanhanajan kansat! Ovatko vuoden 89 nuortuneet ranskalaiset menettäneet isänmaanrakkautensa? Eikö ole koittanut päivä koota kaikki ne, jotka ovat Roomassa, ja kaikki ne, jotka ovat Aventinus-kukkulalla? Vai odotatteko hetkeä, jolloin väsyneinä vallankumouksen rasituksista tai surkastuneina palatsiparaadeista heikot yksilöt tottuvat puhumaan vapaudesta innostumatta ja orjuudesta kauhua tuntematta? Mitä meille valmistellaan? Aiotaanko järjestää sotilashallitus? Hovia epäillään petollisista hankkeista. Se panee ihmiset puhumaan sotilaallisista liikkeistä ja sotalaista. Mielikuvitusta kiihoitetaan näkemään kansan veren vuotavan. Ranskan kuninkaan palatsi on äkkiä muuttunut lujaksi linnoitukseksi. Mutta missä ovat sen viholliset? Keitä vastaan on suunnattu tykit ja pistimet? Perustuslain ystävät on karkoitettu ministeriöstä. Valtakunnan hallitusohjakset häälyvät sattuman varassa hetkellä, jolloin niitä koitelevalta mieheltä vaaditaan yhtä paljon voimaa kuin isänmaallista mieltä. Kaikkialla lietsotaan epäsopua, sokea kiihko valtaa alaa, hallituksen myöntyväisyys rohkaisee niitä ulkovaltoja, jotka vyöryttävät laumojaan ja kahleitaan alueillemme, ja jäähdyttää niiden kansojen myötätuntoa, jotka salaa toivovat vapauden voittoa. Vihollislaumat liikehtivät, vehkeily ja uskottomuus punovat juoniaan. Lakiasäätävä hallintoelin laatii näitä salahankkeita vastaan ankarat, mutta välttämättömät asetukset, jotka sitten kuninkaan käsi tuhoo! Hetki on tullut, kutsukaa kaikki ranskalaiset pelastamaan isänmaata! Näyttäkää heille kuilu kaikessa kammottavassa syvyydessään! Vain äärettömin ponnistuksin he voivat päästä sen yli. Teidän tehtävänne on valmistaa heitä sähkölatauksella, joka värähdyttää koko valtakunnan hereille. Jäljitelkää Termopylain spartalaisia tai sitten niitä Rooman senaatin kunnianarvoisia vanhuksia, jotka kotiensa kynnyksillä odottelivat kuolemaa, kun julmat voittajat levittivät sitä heidän isänmaahansa. Ei, teidän ei tarvitse toivoa, että hihastanne nousee kostajia. Päivänä, jolloin teidän verenne punaa maan, haihtuu tyrannius kaikkine ylpeine eleineen, palatseineen ja suojelijoineen ikiajoiksi kansan kaikkivallan ja kansan vihan edessä!»
Tässä hirveässä puheessa oli yhä yltyvää voimaa, myrskyn lailla asteittain paisuvaa kiihkoa, jollainen suunnattomalla siivellään reuhtoo ilmaa.
Sen vaikutusta voikin verrata pilvenpyörteeseen. Koko kansalliskokous, feuillantit, rojalistit, perustuslailliset, tasavaltalaiset, edustajat, kuuntelijat, parvekeyleisö, kaikki tempautuivat tähän valtavaan pyörteeseen. Kaikki huusivat ihastustaan.
Samana iltana Barbaroux kirjoitti ystävälleen Rebecquille, joka oleskeli Marseillessa: »Lähetä minulle viisisataa miestä, jotka osaavat kuolla!»