Rouva Campan lähti. Oli jo aikakin, sillä hän oli läkähtymäisillään.
Käytävässä hän tapasi kuninkaan, joka oli tulossa häntä vastaan.
Nähdessään hänet kuningas pysähtyi ja ojensi hänelle kätensä. Rouva
Campan tarttui kuninkaalliseen käteen ja aikoi suudella sitä, mutta
kuningas veti hänet lähelleen ja suuteli häntä molemmille poskille.
Ennenkuin kamarirouva ehti tointua kummastuksestaan, sanoi kuningas:
»Tulkaa!»
Kuningas meni edellä, pysähtyi vasta sisäkäytävässä, joka yhdisti hänen huoneensa kruununprinssin huoneeseen, tapaili kädellään jotakin pontta ja aukaisi kaapin, joka oli oivallisesti piilotettu seinään siten, että oven reunat peittyivät ruskeihin juoviin, jotka olivat maalattujen seinäkivien liittymäkohtina.
Se oli samainen rautakaappi, jonka hän oli kovertanut ja sulkenut
Gamainin avulla.
Kaapissa oli kookas salkku, täynnä papereita, ja eräällä hyllylaudalla muutama tuhat louisdoreja.
»Kas tässä, Campan», sanoi kuningas, »ottakaa tämä salkku ja viekää se huoneeseenne».
Rouva Campan koetti nostaa salkkua, mutta se oli liian painava.
»Sire», sanoi hän, »en jaksa».