»Odottakaa, odottakaa», kehoitti kuningas.
Ja suljettuaan kaapin, joka oven kiinni painuttua hävisi jälleen näkymättömiin, hän otti salkun ja kantoi sen rouva Campanin huoneeseen saakka.
»Kas niin», virkahti hän pyyhkien hikeä otsaltaan.
»Sire, mitä minä teen tälle salkulle?» kysyi rouva Campan.
»Kuningatar sanoo sen teille samalla kun hän selostaa, mitä salkussa on.»
Ja kuningas poistui.
Jottei salkkua kukaan näkisi, työnsi rouva Campan sen suurella vaivalla vuoteensa patjojen väliin. Sitten hän palasi kuningattaren luokse.
»Madame», sanoi hän, »huoneessani on salkku, jonka kuningas toi sinne. Hän mainitsi minulle, että teidän majesteettinne ilmoittaisi, mitä siinä salkussa on ja mitä minun pitää sille tehdä.»
Kuningatar laski kätensä vastausta odottelevan kamarirouvan kädelle ja sanoi:
»Campan, salkussa on papereita, jotka koituvat kuninkaan kuolemaksi, jos, mistä Jumala meitä varjelkoon, häntä vastaan ryhdytään oikeudenkäyntiin. Mutta salkussa on myöskin — ja varmaankin juuri siitä hän haluaa minun puhuvan teille — eräässä neuvoston istunnossa tehty pöytäkirja, johon kuningas on merkinnyt sotaa vastustavan kantansa. Kaikki ministerit ovat sen allekirjoittaneet. Jos nostetaan oikeudenkäynti, on se pöytäkirja hänelle yhtä hyödyllinen kuin muut paperit ovat turmiollisia.»