Onneksi Luoja ei suonut sitä. Tai oikeammin hän kuuli rukouksen ja lähetti Ranskalle avun, jota tämä ei ollut odottanut: Marseljeesin.
XXII
Marseljeesi
Sen, mikä rauhoitti kuningatarta, olisi päinvastoin pitänyt kauhistuttaa häntä. Tarkoitamme Braunschweigin herttuan julistusta.
Tämän julistuksen, joka oli sepitetty Tuilerieissä ja sieltä lähetetty heinäkuun alkupäivinä, piti saapua takaisin Pariisiin vasta saman kuun 26 päivänä.
Katsokaamme, mitä tapahtui Strassburgissa jotenkin samaan aikaan kuin hovi Pariisissa sepitti tätä mieletöntä julistusta, jonka seuraamukset näemme hyvin pian.
Strassburg, tämä kenties ranskalaisin kaupunkimme juuri siksi, että se oli ollut itävaltalaisten omaisuutta, tämä Ranskan lujin rintavarustus, näki vihollisen porttiensa edessä.
Puolen vuoden aikana, toisin sanoen siitä alkaen kun sodasta oli ollut puhe, olikin Strassburgiin kerääntynyt pataljoonittain nuoria vapaaehtoisia, joita kaikkia kannusti palava isänmaanrakkaus.
Strassburg, peilaillen ylvään torninsa kuvaa Reinin aaltoihin, jotka erottivat sen vihollisesta, oli sodan, nuoruuden, ilon, nautinnon, tanssiaisten ja katselmusten kiehuva ahjo, missä sodanvälineiden melu sekaantui yhtenään juhlamenojen pauhuun.
Toisesta portista saapuivat kaupunkiin vapaaehtoiset harjoitettaviksi
ja toisesta marssivat miehet, joita pidettiin taistelukelpoisina.
Ystävät tapasivat siellä toisensa, syleilivät ja sanoivat hyvästi.
Siskot itkivät, äidit rukoilivat ja isät sanoivat: »Menkää ja kuolkaa
Ranskan puolesta!»