Aseihin ryhtykää! Riveihin yhtykää!
Eespäin, eespäin!
Juoda nyt saa sortajainsa verta maa.
»Mutta», huomautti muuan vieraista, »eikö ole anteeksiantoa niille, jotka ovat vain erehtyneet?»
»Odottakaa, odottakaa!» vastasi Rouget de Lisle. »Saatte nähdä, ettei sydämeni ansaitse sellaista moitetta.»
Ja liikutuksen paisuttamalla äänellä hän lauloi sen Pyhän säejakson, jossa Ranskan henki esiintyy täyteläisempänä, inhimillisenä, suurena, jalona, vihassaankin syvää sääliä uhkuvana:
Ranskalaiset, se muistakaatte:
Iskekää tai sikseen jättäkää!
Uhriparkoja säästää saatte,
jos niit' erehdykset hämmentää.
Suosionosoitukset keskeyttivät laulajan.
»Niin, niin», huudettiin kaikilta tahoilta, »sääliä, armoa eksyneille veljille, orjuutetuille veljille, joita ruoskin ja pistimin ajetaan meitä vastaani.»
»Niin», myönsi Rouget de Lisle, »sääliä ja armoa heille».
Mutta vieraat kaikki ja halvat rikoskumppanit Bouillén saakoot piston sydämeen: heitä vastaan meillä on kalvat!
»Juuri niini» huudettiin. »Heitä vastaan!»