Hän aikoi panna marseillelaiset etujoukoksi, vallata yhdellä iskulla kaupungintalon ja kansalliskokouksen, vallata sitten Tuileriein palatsin, kuten heinäkuun 14 päivänä 1789 oli vallattu Bastilji, ja julistaa tämän firenzeläisen palatsin raunioilla Ranskan tasavallaksi.
Barbaroux ja Rebecqui riensivät Charentoniin odottamaan Santerrea ja hänen neljääkymmentätuhatta esikaupunkilaistaan. Mutta Santerre saapui vain kahdensadan miehen kanssa!
Ehkei hän halunnut suoda marseillelaisille, joita siihen aikaan vielä pidettiin muukalaisina, liian yllättävää kunniaa.
Tuo pieni joukko, jonka miehillä oli palavat silmät, ruskettunut hipiä ja kimakka puheenparsi, marssi koko kaupungin halki, kuninkaan puutarhasta Champs-Elyséesille, marseljeesia laulaen. Miksi nimittäisimme laulua toisin kuin sitä jo nyt nimitettiin?
Marseillelaiset leiriytyivät Champs-Elyséesille, missä seuraavana päivänä piti vietettämän juhla heidän kunniakseen.
Juhla vietettiin todella. Mutta Champs-Elyséesin ja Tournant-sillan välille, muutaman askeleen päähän juhlapaikasta, oli sijoitettu Filles-Saint-Thomasin piirin krenatööripataljoonat. Ne olivat kuninkaallisen kaartin väkeä, ja hovi oli komentanut ne paikalle suojamuuriksi uusien tulokkaitten ja palatsin väliin.
Marseillelaiset ja Filles-Saint-Thomasin krenatöörit vainusivat toisissaan vihollisen. Ensin vaihdettiin herjasanoja, sitten käytiin käsirysyyn. Kun ensimmäinen veri vuoti, huusivat marseillelaiset: »Aseihin!» syöksyivät yhteenpannuille kivääreilleen ja ryhtyivät pistinhyökkäykseen.
Pariisin krenatöörit eivät kestäneet tätä hyökkäystä. Onneksi heidän takanaan olivat Tuileriet ja ristikkoportit. Tournant-silta suojasi heidän pakoaan ja silta nostettiin vihollisen nenän edessä.
Pakolaiset saivat turvan kuninkaan huoneistosta. Kuningattaren kerrotaan omin käsin hoitaneen erästä haavoittunutta.
Liittolaisia, marseillelaisia, bretagnelaisia ja dauphinélaisia, oli viisituhatta. Nämä viisituhatta olivat voima, jollei miesluvultaan, niin ainakin vakaumukseltaan. Heitä kannusti vallankumouksen henki.