Heinäkuun 17 päivänä he olivat lähettäneet kansalliskokoukselle kirjelmän.
»Te olette julistaneet isänmaan olevan vaarassa, mutta ettekö itse pane sitä vaaraan vilkastuttamalla petturien rankaisemista? Vainotkaa Lafayettea, lakkauttakaa toimeenpanovalta, erottakaa departementtien direktoriot ja uudistakaa tuomiovalta.»
Elokuun 3 päivänä Pétion itse esitti saman vaatimuksen. Jäätävällä äänellään Pétion vetosi kommuunin nimessä aseelliseen voimaan.
Hänen kintereillään oli tosin kaksi verikoiraa, jotka purivat häntä jalkaan: Danton ja Sergent.
»Kommuuni», sanoi Pétion, »syyttää toimeenpanovaltaa. Jos mieli parantaa Ranskan kärsimykset, täytyy viivyttelemättä käydä käsiksi niiden aiheuttajaan. Olisimme halunneet vaatia Ludvig XVI:n väliaikaista erottamista, mutta perustuslaki kieltää sen. Koska hän alituisesti vetoo perustuslakiin, vedotkaamme mekin siihen ja erottakaamme hänet.»
Olisi voinut sanoa, että Pariisin kuningas siinä syytti Ranskan kuningasta, että kaupungintalon kuningas julisti sodan Tuileriein kuninkaalle!
Kansalliskokous kavahti puuttumasta niihin hirveihin toimenpiteihin, joita sille tyrkytettiin.
Erottamisasia lykättiin elokuun 9 päivän istuntoon. Elokuun 8 päivänä kansalliskokous selitti, ettei ollut aihetta nostaa syytettä Lafayettea vastaan. Näin kansalliskokous peräytyi yhä.
Mitä se siis päättäisikään seuraavana päivänä erottamiskysymyksestä?
Aikoiko se ryhtyä vastustamaan kansan tahtoa?
Varokoon! Eikö se siis tiennyt, se houkkio, mitä tapahtui?