Barbaroux oli pyytänyt päästä Robespierren puheille. Tämä näytti vastahakoiselta, mutta lähetti sentään sanan Barbarouxille ja Rebecquille, että hän odotti heitä kotiinsa.
Kuten sanottu, Robespierre asui puuseppä Duplayn luona.
Lukija muistanee, että sattuma oli opastanut hänet tähän taloon
Mars-kentän verilöyly-iltana.
Robespierre piti sitä sattumaa taivaan armona, ei ainoastaan siksi, että puusepän ystävällisyys pelasti hänet sillä hetkellä uhkaavasta vaarasta, vaan koska se lisäksi suuntasi luontevasti hänen tulevaisuutensa selville vesille.
Miehelle, joka tavoitteli lahjomattoman arvonimeä, tämä asunto oli erikoisen sopiva.
Mutta hän ei muuttanut siihen heti. Hän oli käväissyt Arrasissa ja tuonut sieltä sisarensa, Charlotte de Robespierren. Toistaiseksi hän asui Saint-Florentin kadun varrella tämän laihan ja puisevan naisen kanssa, johon minulla oli kunnia tutustua kahdeksanneljättä vuotta myöhemmin.
Sitten Robespierre sairastui. Rouva Duplay, joka ohi Robespierren kiihkeä ihailija, sai kuulla tästä sairaudesta, tuli sättimään neiti Charlottea, kun tämä ei ollut ilmoittanut hänelle asiasta mitään, ja vaati, että potilas siirrettäisiin hänen taloonsa.
Robespierre suostui. Hänen hartain toivonsa oli ollutkin, poistuessaan tilapäisenä asukkina Duplayn luota, että hän voisi palata sinne vakinaiseksi vuokralaiseksi.
Rouva Duplay edisti kaikin tavoin hänen suunnitelmiaan.
Hänkin oli uneksinut päästä majoittamaan luoksensa tämän lahjomattoman ja tätä varten sisustanut ahtaan, mutta siistin ullakkohuoneiston. Sinne siirrettiin perheen parhaat ja kauneimmat huonekalut, muiden muassa kaunis, siniseksi ja valkoiseksi maalattu vuode, jommoinen sopikin miehelle, joka seitsentoista-vuotiaana oli maalauttanut itsensä ruusua kädessään piteleväksi nuorukaiseksi.