Elokuun 10 päivän aatto
Lukija sallikoon meidän opastaa hänet erääseen taloon, joka on
Ancienne-Comédie-kadun varrella lähellä Dauphine-katua.
Ensimmäisessä kerroksessa asui Fréron. Sivuuttakaamme hänen ovensa; soittaisimme siinä turhaan, sillä hän on toisessa kerroksessa ystävänsä Camille Desmoulinsin luona.
Noustessamme niitä seitsemäätoista porrasta, jotka erottavat ensimmäisen kerroksen toisesta, mainitkaamme lyhyesti, mikä Fréron oli miehiään.
Fréron (Louis-Stanislas) oli sen kuulun Elie-Catherine Fréronin poika, jonka kimppuun Voltaire aikoinaan hyökkäsi ihan aiheettomasti ja lopen julmasti. Kun nykyisin lukee arvosteluja, jotka tämä sanomalehtimies julkaisi La Pucellen, Dictionnaire philosophiquen ja Mahometin tekijää vastaan, huomaa kummakseen, että sanomalehtimies lausui vuonna 1754 tarkalleen samaa, mitä me hänestä ajattelemme vuonna 1854, siis sataa vuotta myöhemmin.
Fréron nuorempi, joka oli nyt viidenneljättä vuoden ikäinen, ärtyneenä isäänsä kohdanneista monista vääryyksistä — isä oli kuollut vuonna 1776 suruun sen johdosta, että oikeusministeri Miromesnil oli lakkauttanut hänen lehtensä Année littérairen — oli omaksunut vallankumoukselliset aatteet ja julkaisi tai oli julkaisemaisillaan tähän aikaan lehteä, jonka nimi oli Orateur du Peuple.
Elokuun 9 päivän illalla hän oli, kuten sanottu, Camille Desmoulinsin luona illallisella Brunen kanssa, josta myöhemmin tuli Ranskan marsalkka ja joka tällöin oli vain kirjapainon faktori.
Barbaroux ja Rebecqui oli niinikään kutsuttu illallisvieraiksi.
Yksi ainoa nainen oli mukana tällä aterialla, joka tavallaan muistutti marttyyrien ateriaa, ennenkuin he menivät areenalle petojen eteen, ja joka oli nimeltään »vapaa ateria». Tämä naishenkilö oli Lucile.
Suloinen nimi ja ihana nainen, josta on jäänyt surullinen muisto vallankumouksen aikakirjoihin.